Itäkylän miehet laulavat Eevalle ja vähän muillekin

Itäkylän mieskuoro kokoontui Rantakankaan koululle harjoittelemaan. Samaan iltaan osui monenlaisia menoja, joten vaatteiden kirjo ulottui tummasta puvusta työhaalariin.
Itäkylän Nuorisoseuran talolla järjestetään tämän viikon perjantaina iltamat. Siellä esiintyy muun muassa Itäkylän mieskuoro.

ITÄKYLÄN Nuorisoseuran talolla järjestetään tämän viikon perjantaina iltamat. Siellä esiintyy muun muassa Itäkylän mieskuoro.

–Kipinä kuoron perustamiseen syntyi aikoinaan siitä, kun kyläjuhlaan kerättiin porukkaa esittämään Itäkylän laulu, toteaa Ari Kujala.

Kylälaulun sävelsi Matti E. Tuomaala, joka 1930-luvulla tuli opettajaksi Rantakankaan koululle. Se kappale ei Kujalaa ja kumppaneita erityisemmin innostanut, mutta halu laulaa jäi kytemään.

Varsinainen laulamisen palo syttyi, kun Järvilakeuden kansalaisopisto otti kurssitarjontaansa Itäkylän miesten lauluillan.

Kuoroa harjoittaa ja esityksiä johtaa Satu Lumiaho. Toisena säestäjänä toimii Martti Puhakka.

LUMIAHO kertoo, että ensimmäisiä kappaleita ohjelmistossa olivat Freemanilta tuttu Käyntikortti ja kansanlaulu Niin kauan minä tramppaan.

–Esitämme monenlaista. On kansanmusiikkia ja vanhoja, hyviä kappaleita 70-luvulta ja tältäkin vuosituhannelta.

Bravuurista ei jää epäselvyyttä. Kuoro laulaa alun perin Olavi Virran levyttämää Eevaa jopa spontaanisti serenadina, mikäli lähistölle sopivasti osuu tuttu Eeva.

–Harjoittelemme kerran viikossa. Takana taitaa olla jo neljä talvea, Lumiaho jatkaa.

Keikoilla kuoro käyttää nimeä Itäkylän Miehet. Kahden talven jälkeen koitti ensimmäinen esiintyminen Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

–Tulevana kesänä siellä on kolme keikkaa.

Lumiaho muistelee, että Itäkylän iltamissa kuoro on esiintynyt keväästä 2016 lähtien.

KUJALA sanoo vähintään puoliksi vakavissaan, että oman kylän iltamat jännittävät enemmän kuin Kaustinen.

–Täällä meinaa kädet täristä, koska yleisössä istuvat sukulaiset, tutut ja naapurit.

Keikat ovat silti tärkeitä.

–Yhdessä laulaminen ja porukalla oleminen tuntuu mukavalta, mutta pitää olla syy, mitä varten harjoitellaan.

Kenraaliharjoitukseen ennen ensi perjantaita saapuivat Reijo Hilli, Timo Kellokoski, Voitto Koivula, Ari Kujala, Olli Mäki, Esa Rintala ja Eero Takala. Lisäksi kuoron jäseniä ovat Jussi Hilli ja Juuso Kujala.

Itäkylän Miesten ohella iltamissa esiintyvät Järviseudun Pelimannit, kansantanssiryhmä Sopusakki, duo Jere ja Anton Övermark sekä Nissin Kööri, joka sekin on Satu Lumiahon ohjaama kuoro Järvilakeuden kansalaisopistossa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.