S-markettiin vedetään sähköjohtoja yli kymmenen kilometriä

Julkaistu:

Aihe:

MANEESINTIEN ja Kärnäntien muodostamaan nurkkaan rakennetaan Osuuskauppa KPO:n uutta S-markettia.

Kaivinkone kauhaisi maata ensimmäisen kerran syyskuun puolivälissä. Myymälärakennuksen on tarkoitus valmistua juhannukseksi.

Viime viikolla rakennuksen sisäpinnat alkoivat olla siinä kunnossa, että sähköasentajat pääsivät sisälle töihin. Sähköistyksestä vastaa Voima-Asennus.

–Aluksi laitetaan valaisinripustuskiskoja ja hyllyjä. Loppua kohden vauhti kiihtyy. Sähkömies lähtee työmaalta viimeisenä, toteaa Voima-Asennuksen toimitusjohtaja Aulis Latvala.

Hänen mainitsemansa hyllyt eivät ole muropaketeille, vaan sähköjohdoille.

–Eri laitteille vedetään erilaiset kaapelit. Yhteensä niitä kertyy yli kymmenen kilometriä.

Sähköurakka sisältää näkyville jäävät perusasiat, kuten valaistuksen, mutta paljon muutakin.

–Myymälöissä on nykyään valtavasti eri järjestelmiä, esimerkiksi kameravalvonta, turvavalaistus, ATK, rikosilmoitus ja palohälytys.

TOIMIPISTEITÄ Voima-Asennuksella on kaksi: Vimpelin Uusituvantiellä ja Lappajärven Maneesintiellä.

–Kun työmaa sijaitsee näin lähellä, tulee käytyä turhankin usein, Latvala naurahtaa.

Lappajärvellä yhtiön isoja urakoita ovat viime vuosina olleet paloasema, Lintukoti ja Joelinkoti. Samaan hengenvetoon Latvala kuitenkin korostaa, että yritys ei tee pelkästään suuria projekteja.

–Ei todellakaan. Kaikki asiakkaat ovat meille yhtä tärkeitä, vaikka kyse olisi vain pistorasian asentamisesta.

Pistorasian ja myymälärakennuksen väliin mahtuu monenlaista. Viime kesänä Voima-Asennus asensi toista sataa ilmalämpöpumppua.

–Silloin helteillä niitä haluttiin viilentämään, nyt pakkasilla lämmittämään.

VOIMA-ASENNUS toimii Järviseudulla ja Keski-Pohjanmaalla. Se on sähköverkkotoimintaa ja sähköenergian myyntiä harjoittavan Vimpelin Voiman tytäryhtiö.

–Tällä hetkellä sähköistämme lähialueella muun muassa Alajärvellä monitoimihallia, Kaustisella rivitaloa, Perhossa elementeistä koottavia sähköasemia ja Vimpelissä teollisuuskohteita.

Vimpelin Voiman toinen tytäryhtiö, ilmajokelainen Pohjanmaan Sähköpalvelu, vastaa asennustoiminnasta muualla Etelä-Pohjanmaalla.

–Asennusyhtiöissä työskentelee parikymmentä sähköasentajaa.

Lisäksi konsernissa on tytäryhtiö Trifitek Finland, joka tuo maahan mittalaitteita ja työkaluja.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.