S-marketin rakentaminen alkoi

Julkaistu:

Aihe:

MAANANTAINA alettiin rakentaa uutta S-markettia Lappajärven keskustaan. Osuuskauppa KPO:n myymälärakennus ja polttoainejakelupiste nousevat Kärnäntien liikenneympyrän lähelle.

Rakennusurakan hoitaa Rakennus-Korpela Oy.

–Juhannukseen asti on aikaa, sanoo vastaava mestari Sampo Korpela.

KPO hankki maa-alueen, jonka naapureina ovat Maneesintien pankkirakennus ja Kärnäntien Koskikievari. Marketti nousee lähemmäksi Koskikievaria ja pysäköintialue osuuspankin puolelle.

ENTISEN pellon pohja on pehmeää savea. Korpela kertoo, että marketin kaltaisissa isoissa rakennuksissa pohjarakennustekniikkana käytetään usein paalutusta.

–Tämä tehdään kuitenkin massanvaihdolla. Kova maa tulee vastaan kahdessa ja puolessa metrissä. Paalut stoppaisivat siihen.

Yksinkertaistettuna massanvaihto tarkoittaa sitä, että kaivetaan maamassaa pois ja korvataan se sopivammalla.

Rakennus-Korpela on Vetelin Räyringissä pääpaikkaansa pitävä perheyritys. Sen perusti Sampo Korpelan isä Valio Korpela vuonna 1983.

Vuonna 2014 valmistui saman yrityksen rakentama paloasema Alarannantien varteen. Kunta vuokraa sitä Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselle.

Mainos

MAARAKENNUSTYÖT tekee Rakennus-Korpelalle alihankintana lappajärveläinen Hernesniemen Maanrakennus Oy.

Maanantaina tontilta poistettiin multaa kahden kaivinkoneen voimin. Yhtiön varatoimitusjohtaja Hannu-Pekka Hernesniemi mittasi tasolaserilla korkeuslukuja ja merkitsi korot viittoihin.

–Tämä tehdään vielä tarkemmin gps-mittalaitteistolla.

MARKETTITONTIN pinta nostetaan suunnilleen samalle tasolle Kärnäntien kanssa.

–Ensimmäiseksi otetaan pois pintamaa ja sen alta perusmaa.

Sitten kuoppaan ajetaan kivilouhetta. Kaikkea ei levitetä yhdellä kertaa.

–Louhetta tiivistetään vähitellen, kolmenkymmen sentin kerroksissa, toteaa Hernesniemi.

–Ensin pitää saada valmiiksi marketin pohja, jotta Rakennus-Korpelan väki pääsee tekemään rakennuksen anturan muotteja. Siinä vaiheessa me siirrymme piha-alueen kaivu- ja täyttötöihin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.