elokuu 2018

Lättyjä ja laulua Karvalan nuorisoseuralla

Yhteislaulu on suuressa suosiossa eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Tukholman Skansenille kokoontuu moni – tuhatpäinen yleisö kerran viikossa laulamaan yhdessä. Tapahtuma näkyy suorana lähetyksenä televisiossa myös täällä Suomessa.

Lakiksella tavattiin jälleen

Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti -kyläseuran toista kertaa järjestämä Lakiksen kesätapahtuma kokosi väkeä läheltä ja kauempaa ravintola Välilaskun ympäristöön lauantaina.

Soudun kotikisat viikonloppuna

Evijärven Urheilijat valmistautuu parhaillaan kirkkovenesoudun SM-sprintteihin. Ne järjestetään lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. elokuuta Kivitipun rannassa.

Tarmo Savola suomenmestariksi

Lappajärven Veikkojen Tarmo Savola hyppäsi korkeuden M19-sarjan suomenmestariksi Laitilassa perjantaina 3. elokuuta.

Laulu raikasi Järviseututalolla

Laulu raikasi Pietarsaaren järviseutulaisten vuotuisessa kesätapahtumassa Järviseututalolla viime viikolla. Tapahtuma järjestettiin kaupungin Jaakon päivät -festivaaliviikon yhteydessä.

Vehka-aho jättää Vedon

Takamies Lotta Vehka-aho jättää Vedon Korisliiga-joukkueen. 17-vuotias Vehka-aho pelaa tulevalla kaudella HBA Helmen (Helsinki Basketball Academy) riveissä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.