Lauantaina vietettiin Lappajärvi-päivää Nykälänniemellä. Siina & Taikaradio esiintyi ja Geologian tutkimuskeskuksen osastolla otettiin vastaan kivinäytteitä.
Lue lisää Järviseudun Sanomista 34/2018.

Jaa tämä juttu:
KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan
TAPAHTUMAVASTAAVAN työnkuva on monipuolinen. Siihen kuuluu artistien buukkaamista, yhteydenpitoa managereiden kanssa, yrityspuolen pakettien myyntiä, soittelua,
Lappajärven kesäteatterin ensi kesän esityksenä valloittaa musiikkikomedia Juurihoitoa siirtolapuutarhassa. Elina Stirkkisen ja Sari Siikanderin käsikirjoittaman
LAPPAJÄRVEN VEIKKOJEN valmistautuminen tulevaan pesiskesään on hyvällä mallilla ja selvästi edellä viime vuotta. Kilpailukausi jäi
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus rukkasi vuoden 2024 investointiosaa. Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että kaavateiden
VEIKKAUKSEN pelien myynti on murroksessa. Lappajärven Itäkylän M-Marketin yrittäjä Mari Kahilakoski on huomannut muutoksia, kun

Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.