Vanha palolaitos takaisin Evijärven kunnalle

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Evijärven kunta ostaa takaisin vanhan palolaitoksen kiinteistön, jonka se myi yksityiselle yritykselle vuonna 2006. Tällä välin kiinteistöllä on ehtinyt olla useita omistajia. Nyt kiinteistön omistaa Järvi-Z Oy, jonka kanssa kunta on päätynyt neuvotteluissa 240 000 euron kauppahintaan.

Kunta kaavailee ostettavaa kiinteistöä kunnan teknisen toimen uudeksi varikoksi. Lisäksi kiinteistölle jäisi tilaa nykyisellä varikolla toimivalle nuorten työpajalle sekä ulkopuoliselle yritykselle, jolle kunnan on tarkoitus myydä osan kiinteistöstä.

Kunta oli varannut tämän vuoden talousarvioon 500 000 euroa yritys- ja vastaanottohallia varten. Alun perin tarkoituksena oli, että kunnan varikko siirtyisi rakennettavalle uudelle hallille. Hallia varten varatusta puolesta miljoonasta siirrettiinkin nyt 240 000 euroa palolaitoskiinteistön ostoon. Uuden yritys- ja vastaanottohallin rakentamisesta ei ole luovuttu, mutta kunnan rooli jää siinä nyt vähäisemmäksi.

Päätös kiinteistön ostamisesta ja siihen liittyvästä määrärahasiirrosta syntyivät maanantai-illan kunnanvaltuustossa noin tunnin keskustelun ja kahden äänestyksen jälkeen.

Mainos

Sekin harvinaisuus nähtiin, että valtuustosali tyhjennettiin yleisöstä neuvottelutauon ajaksi. Valtuutetut käsittelivät asiaa suljetuin ovin parinkymmenen minuutin ajan, ennen kuin kokousta päästiin jatkamaan.

Markus Kattilakoski (kok.) ja Lasse Vertanen (sd.) eivät hyväksyneet palolaitoskiinteistön ostamista. Kattilakosken ja Vertasen esitys asian pöydällepanosta kaatui ensin äänin 13–2 ja samoin lukemin kaatui heidän jäljempi esityksensä siitä, että kauppaa ei hyväksytä.

Lue aiheesta lisää 31.5. ilmestyvästä Järviseudun Sanomista.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.