Älä jätä ihmistä yksin

Ajoin taannoin vilkkaasti liikennöidyn taajaman läpi, kun huomasin miehen, joka oli pysähtynyt jalkakäytävälle ja nojasi käsillä reisiinsä – ihan kuin olisi vetänyt henkeä reippaan urheilusuorituksen jälkeen. Päällä ei ollut kuitenkaan lenkkivermeitä, vaan jalkojen juuressa raskaat kauppakassit. Oliko mies saamassa jonkinlaisen kohtauksen?

Oli liian vähän aikaa punnita, mitä tehdä. Ehdin häävisti nostaa jalan kaasulta, kun auto oli jo liukunut miehen ohi. Ehkä kyseessä ei ollut hätätilanne, kun kukaan muukaan ei pysähtynyt. Ehkä mies vain huilasi hetken.

Asia jäi vaivaamaan, ja käännyin takaisin.

Kohdalle päästyäni mies oli jatkanut matkaansa. Huokaisin helpotuksesta. Hyvä, etten ollut tehnyt äkkijarrutusta ja rynnännyt tyrkyttämään apua. Olisihan se ollut noloa, kun kaikki näytti sittenkin olevan kunnossa.

Vaan ei ehkä ollutkaan. Näin peilistä, kuinka mies pysähtyi ja laski ostokset taas maahan. Oliko hänellä sittenkin hätä?

Käänsin auton vielä kertaalleen ympäri. Miehen seuraan oli kuitenkin ehtinyt liittyä nainen. En tiedä, mitä tässä välissä oli tapahtunut. Tärkeintä oli, että mies käveli eikä ollut yksin, ja ostoksille oli kantaja. Seurattuani kaksikon kulkua hetken, uskalsin jatkaa matkaa.

Vasta kotona tajusin, että olisinhan minä silti voinut kysyä, olisiko mies tarvinnut kyytiä.

Omaa käytöstä pohtiessani muistin HelsinkiMission Älä jätä ihmistä yksin -kampanjan. Sitä varten oli kuvattu piilokamerana video, jossa mummo harhaili yöpaidassa pitkin katuja. Tilanne oli lavastettu, mutta taustalla oli tositarina. Muistisairas Eila oli karannut talvella ulos ja kävellyt vähissä vaatteissa iltapäiväruuhkan läpi. Kukaan ei ollut pysäyttänyt häntä. Kun Eila lopulta löydettiin, mitään ei ollut tehtävissä.

Vaikka tapaus oli eri, tuntui hurjalta, että olin tavallaan syyllistynyt samaan. Kyse oli ohikulkemisesta. HelsinkiMission kampanjasivuilla todetaan, että kynnys avun tarjoamiseen on korkeampi julkisella paikalla, jossa on muita ihmisiä. Ajatellaan, että joku muu auttaa.

Toisaalta muiden reagoimattomuudesta päätellään, että tilanne ei ole vakava, eikä siksi minunkaan kannata puuttua. Puuttuminen olisi sitä paitsi epäkohteliasta, jos apua ei pyydetä.

Avun tyrkyttäminen voi kuitenkin pelastaa hengen.

Tämä kolumni julkaistiin Järviseudun Sanomissa keskiviikkona 29.3.2017.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.