marraskuu 2016

Kolumni

Sisäinen vaalikello

Maanantaina Lappajärven kunnanvaltuusto päätti, että se ei erota kunnanhallitusta, mutta antoi samalla vakavan huomautuksen kunnanhallitukselle.

Lappajärven kunnanhallitus jatkaa

Maanantain kokouksessaan Lappajärven kunnanvaltuusto päätti, että se ei erota kunnanhallitusta. Päätöksestä ei äänestetty, eli se

Kivitippu

Kivitipulle uudet omistajat

Tänään keskiviikkona kerrottiin Kivitippu-kylpylähotellin uusista omistajista. Lomayhtymä ry:n ja Lomayhtymä Finland Oy:n Lappajärven Nykälänniemellä omistamat

Tuomien kukkiessa

Eero Ojajärvi on kirjoittanut näytelmän, jossa käsitellään 1600-luvun puoltaväliä Alajärven Nelimarkassa. Ennen näytelmän syntyä on

Muisteluksia maidontuotannosta

Meijeritoiminta tuli minulle tutuksi maanviljelyn myötä tullessani Alajärven Osuusmeijerin hallitukseen vuonna 1980.1960–70-luvulla Alajärvellä oli maidontuottajia

Vain elämää

Viihdeteollisuudessa panostetaan itkemiseen. Pillittämisessä ovat kunnostautuneet etenkin missit, urheilijat ja laulajat. Harva pystyy esimerkiksi välttämään

Eero Ojajärvi on kirjoittanut näytelmän, jossa käsitellään 1600-luvun puoltaväliä Alajärven

Lue »

Vain elämää

Viihdeteollisuudessa panostetaan itkemiseen. Pillittämisessä ovat kunnostautuneet etenkin missit, urheilijat ja

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.