syyskuu 2016

Turvallisuutta kylille

Poikkeustilanteessa turvallisuus ja selviytyminen voivat olla kiinni pienistä asioista. Laajemmissa normaalin arjen häiriöissä, kuten infrastruktuurin

Ensi kesää odotellessa

Olen pelannut golfia monta vuotta, mutta harvakseltaan. Tänä kesänä kertyi kaksi ja puoli kierrosta Lappajärven

MLL-Lappajärvellä 90-vuotisjuhlat

Moni varttunut henkilö muistaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton vappukukat. Gun-Lis Övermark Lappajärven paikallisyhdistyksestä kertoo, että Lappajärvelle on

Evijärvellä taivasteltu jo 30 vuotta

Pimenevät syysillat ovat otollista aikaa tähtitaivaan ihailulle. Tänään tiistaina Evijärvellä Taivastelijoiden tähtitornilla pyörähtää käyntiin Katse

Pirhonen tekniseksi johtajaksi

Syyskauden ensimmäisen kokouksensa maanantai-iltana pitänyt Vimpelin kunnanvaltuusto otti yksimielisesti ylimääräisenä kiireellisenä asiana käsiteltäväkseen teknisen johtajan

Juhlasta juhlaan

Evijärvellä on juhlittu tänä vuonna kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalaa (1916–1975), jonka syntymästä tuli elokuun lopulla kuluneeksi

Evijärvellä on juhlittu tänä vuonna kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalaa (1916–1975), jonka

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.