Kirjasto täyttää Evijärvellä 140 vuotta

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Evijärven kirjasto täyttää tänä vuonna 140 vuotta. Kirjasto avattiin Evijärvellä vuonna 1876, kun kuntakokous päätti käyttää 180 markkaa ja 66 penniä viinanpolttoverorahoja kirjaston perustamiseen.

Perustamisasiaa koskeva kuntakokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu 25. päivänä syyskuuta 1876. Virstanpylvästä juhlitaan kirjastossa tulevana sunnuntaina sekä kakkukahveilla että ohjelmalla. Mukana on esimerkiksi eri-ikäisiä kuntalaisia lukemassa katkelmia omista lempikirjoistaan.

Kirjastonjohtaja Merle Kupilan mukaan kirjaston perustehtävä on edelleen tarjota kaikille tasavertainen mahdollisuus päästä lukemisen, sivistyksen ja tiedon pariin. Hän pohtii, että kirjastoa voidaan pitää myös kunnan käyntikorttina.

– Paikkakuntalaisten lisäksi myös ohikulkijat ja kesämökkiläiset käyttävät paljon kirjastoa, Kupila sanoo.

Lue keskiviikon Järviseudun Sanomista, millaisia muutoksia ensi vuosi tuo Evijärven kirjastolle.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.