2015

Taistelutahto nousee Vimpelissä

Viitisenkymmentä vimpeliläistä saapui kuntalaisille järjestettyyn infotilaisuuteen, jossa kunnanjohtaja Juhani Laasanen kertoi arviointiryhmän työskentelystä ja ehdotuksesta.

Lukijan mielipide

Kuka vielä muistaa?

Pikkulottien toimintaa Lappajärven Nississä. Vuosi oli ehkä 1941 tai 1942, vuodesta en ole ihan varma.

Talvikierros Kortesjärvellä

Järviseudun Sanomien Talvikierros 2015 oli tänään Kortesjärvellä. Yleisölle tarjottiin päivällä kahvit lehden yhteistyökumppanineli Pyyhekauppa &

Vimpelihenki liekkeihin

Ankeat olivat tunnelmat, kun perjantaina ajelin Seinäjoelta Vimpeliin. Muutama tunti aikaisemmin allekirjoitettiin ministeriössä raportti, jossa

Nuorisotakuusta senioritakuuseen

Suomi ikääntyy. Väestöennusteiden mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu muutamassa vuosikymmenessä. Vuonna 1955 Suomessa oli 20

Villa Väinölä odottaa rahoitusta

Lehdessänne 28. tammikuuta oli puutteellista, jopa väärää tietoa Alvar Aallon Villa Väinölästä.Erityislailla suojeltu rakennus odottaa

Maidontuottajat ahtaalla

Maidon tuottajahinnan lasku on kova isku alueemme karjatiloille.Valiolainen Maitosuomi on muiden Valion osuuskuntien tapaan laskenut

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.