Pakko pysähtyä

Kauneimmat joululaulut kuuluvat suomalaiseen jouluun. Jo yli 40 vuoden ajan tapahtuma on levittänyt joulumieltä. Joka vuosi yhteislaulutilaisuuksiin osallistuu yli miljoona suomalaista.
Vaikka kauneimpia joululauluja on veisattu jo monessa paikassa, vielä ehtii mukaan. Esimerkiksi tänään keskiviikkona kauneimmat joululaulut raikaavat Lappajärvellä Karvalan nuorisoseuralla. Sunnuntaina vuorossa ovat Evijärven, Kortesjärven ja Vimpelin kirkot.
Jos mahdollista, monet suuntaavat yhteislaulutilaisuuteen omaan kotikirkkoon. Tutussa paikassa kaikki soljuu yleensä totutulla kaavalla. Jos hyvä tuuri käy ja tilaa on, pääsee samalle penkin pätkälle, jossa yleensä istuu. Tilaisuuden alkua odotellessa on hyvä bongailla, keitä tuttuja kirkkoon saapunut. Ei sitä käy kiistäminen: yhteislaulutilaisuus on myös sosiaalinen ja yhteisöllinen tapahtuma.
Kun kaikki lähietäisyydellä olevat tutut on tervehditty asianmukaisin nyökkäyksin, on aika keskittyä selaamaan lauluvihkoa. Onkohan oma lemppari päässyt mukaan vihkoseen ja ennen kaikkea tilaisuudessa laulettavien laulujen listalle? On myös jännä nähdä, mitä uutta vihkosesta löytyy. Tämän vuoden uutuus on nuoren tamperelaisen opiskelijan, Pyry Survon, vain 16-vuotiaana säveltämä Joulu tulee.
Seuraavan vuoden lauluvalikoimaan voi muuten vaikuttaa äänestämällä omaa suosikkiaan netissä Kauneimpien joululaulujen verkkosivuilla. Viime vuoden äänestyksessä voittivat tutut suosikit Sydämeeni joulun teen ja Varpunen jouluaamuna. Suomalaisiin iskee vuosi toisensa jälkeen kauniin melankoliset laulut.
Parasta kauneimmissa joululauluissa on kuitenkin se, että tilaisuudessa on pakko rauhoittua paikoilleen. Se on luksusta, kun kotona ja töissä odottavat kilometrin pituiset ”to do” -listat asioista, jotka pitää saada valmiiksi ennen joulua. Hyvässä lykyssä kirkossa löytyy myös se eksyksissä oleva joulumieli.
Samalla voi tehdä myös konkreettista hyvää. Seurakuntien järjestämissä Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön. Tänä vuonna kampanjan teemana on rauha ja sovinto.
Lähetysseura toimii useissa maissa, joissa sota, etnisten tai uskonnollisten ryhmien väliset jännitteet tai piittaamattomuus ihmisoikeuksista vaikuttavat ihmisten elämään. Rauhan ja sovinnon haasteet ovat erityisesti esillä Lähetysseuran yhteistyökumppaneiden työssä Kolumbiassa, Nepalissa, Israelissa, Palestiinassa, Etiopiassa, Etelä-Afrikassa, Myanmarissa, Syyriassa ja Pakistanissa. Lähetysseura tarjoaa osaamistaan myös kotimaassa seurakuntien käyttöön maahanmuuttajien ja pakolaisten kohtaamisessa.
Rauhan ja sovinnon sanoma on hyvä muistutus myös meille suomalaisille tilanteessa, jossa yhteiskunnallinen ilmapiiri on kiristynyt.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.