Laita laatikkoon
Järviseudun Sanomien toimiston ovenpieleen on laitettu uusi postilaatikko. Se on lukollinen, joten nyt sinne voi

Suurta osaa Kortesjärven koulukyydityksistä on jo 60 vuoden ajan ajanut Mantelan liikenne. Yritystä pyörittivät pienimuotoisena
Etelä-Pohjanmaan Sydänpiirin perinteinen kesäjuhla järjestettiin Lappajärvellä sunnuntaina 2. elokuuta. Yhteensä 350 jäsentä Etelä-Pohjanmaan piirin 17
Koulutyö alkaa Kauhavan kouluissa keskiviikkona 12. elokuuta. Alkava lukuvuosi jää todennäköisesti viimeiseksi kokonaiseksi lukuvuodeksi Kortesjärven
Evijärven kunnanhallitus päätti 19.8.2013 § 189 palkata lakimiehen valmistelemaan tutkimuspyyntöä/rikosilmoitusta poliisille Evileaks-sivustolla internetissä ja julkisissa
Voi että se viskas ihmistä taas märällä rätillä päin näköä, kun tuli käytyä terkkarilla muutama
Tällä viikolla monessa perheessä ajatukset ja teot siirtyvät kohta koittavaan koulutiehen ja syyslukukauden alkuun. Loman
Lappajärven Veikkojen Elmo Savola, 20, on voittanut kymmenottelun Suomen-mestaruuden Kalevan kisoissa Porissa viikonloppuna. Savola voitti
Itäkyläläisille Tuija ja Esa Viinamäelle myönnettiin markkinoiden yhteydessä Lappajärven omakotiyhdistyksen Lappajärveläinen kaunis piha 2015 -arvonimi.

Järviseudun Sanomien toimiston ovenpieleen on laitettu uusi postilaatikko. Se on
Suurta osaa Kortesjärven koulukyydityksistä on jo 60 vuoden ajan ajanut
Etelä-Pohjanmaan Sydänpiirin perinteinen kesäjuhla järjestettiin Lappajärvellä sunnuntaina 2. elokuuta. Yhteensä
Koulutyö alkaa Kauhavan kouluissa keskiviikkona 12. elokuuta. Alkava lukuvuosi jää
Evijärven kunnanhallitus päätti 19.8.2013 § 189 palkata lakimiehen valmistelemaan tutkimuspyyntöä/rikosilmoitusta
Tällä viikolla monessa perheessä ajatukset ja teot siirtyvät kohta koittavaan
Lappajärven Veikkojen Elmo Savola, 20, on voittanut kymmenottelun Suomen-mestaruuden Kalevan
Itäkyläläisille Tuija ja Esa Viinamäelle myönnettiin markkinoiden yhteydessä Lappajärven omakotiyhdistyksen
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.