Vaalit alkavat tänään

Joidenkin mielestä eduskuntavaalit ovat puolentoista viikon kuluttua sunnuntaina 19. huhtikuuta. Todellisuudessa vaalit alkavat tänään. Äänistä annetaan lähes puolet jo ennen varsinaista vaalipäivää.
Neljä vuotta sitten ennakkoäänestyksessä kertyi äänet 31,7 prosentilta äänioikeutetuista. Varsinaisena vaalipäivänä äänesti 38,7 prosenttia. Kaiken kaikkiaan äänestysaktiivisuus oli 70,5 prosenttia.
Vaasan vaalipiirissä äänestysintoa riitti 73,2 prosenttiin asti. Harhaanjohtavasti nimettyyn vaalipiiriin kuuluvat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.
Äänioikeuden käyttäminen ei ole velvollisuus, mutta se on etuoikeus, jota kannattaa hoivata käymällä äänestyskopissa. Monella puolella maapalloa ihmiset eivät ole onnistuneet hankkimaan itselleen demokratiaa.
Äänestäminen on tärkeä, muttei vakava asia. Jos äänestysaktiivisuuden ottaa leikkimielisenä kisana, neljä vuotta sitten lähikuntien kultaa voitti Vimpeli.
Vimpeliläisten voittotulos oli 77,8 prosenttia (ennakkoon 39,9 prosenttia).
Alajärveläiset saivat hopeaa 75,5 prosentilla (36,5).
Lappajärveläisten 74,4 prosenttia (35,9) toi pronssia.
Evijärveläiset pääsivät lähelle pronssia, mutta jäivät neljänneksi 74,3 prosentillaan (35,9).
Kauhavalaiset olivat viidentenä 73,5 prosentilla (42,7). Heidän suorituksessaan voitiin havaita rivakka vauhti ennakkoäänestyksessä, mikä ei kuitenkaan jatkunut vaalipäivänä.
Tänään alkaa jälleen uusi kisa. Lopulliset tulokset saadaan selville puolentoista viikon kuluttua.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta!

Tuhti lukupaketti

Harri Silvolahti.

Pyykinpesupäivä

RAAMATUSSA purppurakankaidenmyyjä Lyydia oli muiden naisten kanssa joen rannalla. Paavali Jumalan johdattamana tuli juuri oikeaan

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Harri Silvolahti.

Pyykinpesupäivä

RAAMATUSSA purppurakankaidenmyyjä Lyydia oli muiden naisten kanssa joen rannalla. Paavali Jumalan johdattamana tuli juuri oikeaan

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.