Alajärvi

  1. JPK lähtee toteuttamaan ja jalkauttamaan keväällä julkistamaansa strategiaa olla alueen isoin ja laadukkain kasvattajaseura. –Tarjoamme nuorille kiekkoilijoille kasvupolun liigaseuroihin ja maajoukkueeseen ja samalla erittäin hyvän harrastusmahdollisuuden: kehittyä lajin parissa omassa seurassa ja jatkaa sitä vielä aikuisenakin Edustus-joukkueessa, kertoi juniorivalmennuspäällikkö Jussi Virtanen.

  2. Maataloustyökoneet ja traktorit ilmestyvät kesän päättymisen myötä jälleen liikenteeseen. Pitkiä matkoja työkoneilla ei yleensä kuljeta, mutta muuta liikennettä hitaammin kulkevat ajoneuvot kysyvät malttia muilta kuskeilta. Liikenneturva muistuttaa, että hätiköinti ja hermostuminen johtavat vaaratilanteisiin. Työkoneet tulee ohittaa rauhallisesti ja ennakoiden.

  3. Mig-21 sai uuden elämän

    EETI Kantokosken 12,5-metrinen ja noin viisi tonnia painava Mig-21 -hävittäjä on muunnettu viime talven aikana turistikäyttöön. Sen ohjaimissa pääsee aistimaan aitoa hävittäjälentäjä-tunnelmaa, kuitenkin ilman 1 000 kilometrin nopeutta.

  4. Paavolan koulussa Alajärvellä uusi lukuvuosi käynnistyi uuden käytännön kanssa: puhelimet jätetään välitunnin ajaksi reppuun ja tilalle tarjotaan liikunnallista tekemistä Liikkuvan koulun myötä. Koulun väki on uudistuksesta innoissaan, kertoo rehtori Pentti Rentola.

  5. JÄRVI-POHJANMAAN kansalaisopisto on enemmän ajan hermolla kuin koskaan. 22. elokuuta koteihin jaettavassa alkavan lukuvuoden ohjelmavihkosessa on paljon uutta.

  6. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto tiedottaa, että kesän viileä sää on myöhästyttänyt pensasmarjojen satoa. Poikkeuksellisen pilviset säät ja kylmät yöt heinäkuussa ovat hidastaneet myös kasvutunneleissa tuotettavan vadelman kypsymistä. Marjakausi jatkuu tänä vuonna koko maassa pitkälle syyskuuhun asti.

  7. Haapa-aho punnersi EM-pronssia

    LAPUAN Ponnistusta edustava alajärveläinen Jani Haapa-aho voitti pronssia klassisen penkkipunnerruksen EM-kilpailussa Merignicssa Ranskassa.

  8. MENKIJÄRVEN Lentokenttäosuuskunta järjestää tänä vuonna toisen kerran viime kesänä suuren suosion saavuttaneen Menkijärvi Meeting -tapahtuman. Sen merkeissä Menkijärven lentokentällä nähdään 24. elokuuta koneita ja kulkuneuvoja sekä taitonäytöksiä niin maassa kuin ilmassakin.

  9. TIENNÄYTTÄJÄ ja taidevaikuttaja, jolla oli pyrkimys ja asenne olla kansanmies, joka ei halua asettaa itseään muiden yläpuolelle ja toisaalta rakkaus, kunnioitus ja ihastus taiteen äärettömiin mahdollisuuksiin ja voimiin, kuvaili lappajärveläislähtöinen Jussi Tuuri taiteilija yhtä oppi-isäänsä, taiteilija Eero Nelimarkkaa.

  10. Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuoreen raportin mukaan ennennäkemättömän nopeasti lisääntynyt maankäyttö on kiihdyttänyt osaltaan ilmaston lämpenemistä, aavikoitumista ja maaperän köyhtymistä viime vuosikymmeninä.