Vimpeli

  1. Vesikartta kertoo järvien tilan

    Netistä voi tarkistaa, minkälaisessa tilassa järvien ja jokien vedet ovat. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan Suomen järvistä 85 prosenttia on ekologiselta tilaltaan erinomaisia tai hyviä. Evijärven ja Lappajärven tila yltää vain…

  2. Panostusta nuorisotiloihin

    Vimpelin ja Evijärven kunnat ovat panostaneet nuoriin uusimalla nuorisotilat. Evijärvellä koulukeskuksen läheisyydessä olevat uudet tilat otettiin käyttöön tammikuussa ja Vimpelissä Kuntalan kellarikerrokseen saneeratut huhtikuussa.…

  3. Alajärven kaupunginvaltuustossa päädyttiin pitkien keskustelun jälkeen äänestämään Alajärven ja Vimpelin kunnan erityisestä kuntajakoselvityksestä ja esityksestä kuntarakenteen muuttamiseksi. Tapio Höykinpuro (kesk.) esitti…

  4. Alajärven kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että Alajärven kaupunki hyväksyy erityisen kuntajakoselvittäjän 24.helmikuuta tekemän kuntarakennelain mukaisen esityksen ja siihen liittyvän yhdistymissopimuksen, jonka mukaan…

  5. Some yrittäjien avuksi

    Sosiaalinen media ja sen tarjoamat mahdollisuudet oman yritystoimintansa esille tuomisessa olivat pohdinnan ja opiskelun aiheina Vimpelissä. Nuorille sosiaalinen media ja hakukoneet ovat nykyaikaa jopa omaa kuntaa tai sen yrityksiä koskevassa tiedonhankinnassa. Illan aikana…

  6. Lele Hardy kuntoutumassa vammastaan

    Vimpelin Vedon naisten Korisliiga-joukkueen kapteeni Wilesia ”Lele” Hardy joutui jättämään pelikentät tammikuussa. Polven eturistiside katkaisi vahvaa kautta pelaamassa olleen, Yhdysvaltain Etelä-Carolinasta olleen pelaajan. Hardyn polvi leikattiin…

  7. Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto juhlii 50 vuotta jatkunutta toimintaansa kevään aikana. Ensi viikolla vietetään kansalaisopiston opintoryhmissä avoimia ovia. Opiskelusta kiinnostuneet ihmiset voivat viikon aikana käydä tutustumassa opintoryhmien toimintaan…

  8. Vimpeli halajaa yhteistyön jatkumista

    Vimpelin kunnanvaltuusto päätti tiistai-illan kokouksessaan, että kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään ensi vuoden alusta lähtien yhteistoiminnassa Alajärven kaupungin kanssa. Kunta kävi neuvotteluja myös Kuntayhtymä…

  9. Vedottarien koriskausi päättyi tappioon

    Toista kauttaan naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto päätti kautensa kolmanteen puolivälieräotteluun Äänekosken Huimaa vastaan. Ottelun niukka lopputulos 69-71 tiesi sitä, että Huima otti kolmannen voittonsa puolivälieräsarjassa ja jatkaa…

  10. Vimpelin Metsävisan voitto Anttilalle

    Tänä vuonna 35 vuotta täyttävä koululaisten Metsävisa käytiin helmikuun 3. päivänä. Vimpelin Metsävisan voitti yhteiskoulun 8 B:n Aaro Anttila. Vimpelissä osallistumisen pääpaino on ollut yhdeksäsluokkalaisilla, joten on…