Luonto hoitaa hoitajaa – valokuvanäyttely aloitti kierroksensa Evijärveltä

Kuvien ja kuvaajien nimet löytyvät näyttelytilassa olevista monisteista, esittelee valokuvanäyttelyn koonnut Tiina Silvonen.
Kuvien ja kuvaajien nimet löytyvät näyttelytilassa olevista monisteista, esittelee valokuvanäyttelyn koonnut Tiina Silvonen.
Kuvien ja kuvaajien nimet löytyvät näyttelytilassa olevista monisteista, esittelee valokuvanäyttelyn koonnut Tiina Silvonen.
Kuvien ja kuvaajien nimet löytyvät näyttelytilassa olevista monisteista, esittelee valokuvanäyttelyn koonnut Tiina Silvonen.

JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAYHDISTYKSEN toteuttama luontovalokuvanäyttely on nähtävissä ensimmäiseksi Taidetila Tiirassa Evijärvellä. Näyttely koostuu omaishoitajien ottamista valokuvista, joiden kautta katsoja pääsee kurkistamaan omaishoitajien sielunmaisemaan. Valokuvanäyttelyn ideoinut ja koonnut omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen kertoo, että näyttelyn avulla tuodaan positiivisella tavalla esiin omaishoitajuutta, joka on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä asia.

−Huomasin, että omaishoitajat ottavat paljon kuvia ja näyttävät niitä toisilleenkin. Älypuhelimessahan kamera on aina mukana. Havaitsin myös, että luonto koetaan tärkeäksi ja voimaannuttavaksi paikaksi haastavan arjen keskellä.

Kuvia sai lähettää viestinä tai sähköpostina kesäkuusta alkaen syyskuun loppuun. Niitä kertyi 32 kappaletta, jotka Silvonen kehitti, kehysti ja ripusti yhdessä avustajana toimineen Maija-Liisa Pulkkisen kanssa Taidetila Tiiran seinille.

−Kuvat ovat pääosin Järviseudun alueelta, joitakin on tullut Kuusiokuntien alueelta, jolla OmaisOiva myös toimii. Lisäksi kuvia on tullut muualtakin päin Suomea henkilöiltä, jotka ovat löytäneet ilmoituksen yhdistyksen nettisivuilta.

−Olen iloinen siitä, että tämä mahdollisti myös niiden omaishoitajien osallistumisen, jotka eivät muuten pääse yhdistyksen tilaisuuksiin. Moni erityislapsen äiti innostui lähettämään näyttelyyn kuvia.

OMALLE kuvalle piti keksiä nimi ja kuvan mukaan sai liittää halutessaan tarinan. Tarinat tulevat esille kuvien kanssa yhdistyksen kotisivuille, näyttelytilaan niitä oli vaikea saada mukaan.

Mainos

−Järvi selkeästi puhuttelee, sekä Lapin maisemat. Osalle oma puutarha on se henkireikä, varsinkin jos ei ole enää mahdollisuutta lähteä kovin paljon kauemmaksi.

Omaishoitajaliiton teemana on ensi vuonna luonto, joten näyttely on sikälikin ajankohtainen, että se kiertää vielä ensi vuonnakin eri paikkakunnilla. Tämän vuoden puolella näyttely siirtyy Evijärveltä Vimpeliin kahvila Nisunjyvään ja sieltä Lappajärven kirjastoon. Ensi vuonna vuorossa ovat ainakin Alajärvi, Soini ja Kuusiokunnat.

Taidetila Tiirassa näyttely on nähtävillä 17. lokakuuta – 9. marraskuuta Evijärven kunnantalon aukioloaikoina maanantaista perjantaihin kello 8.30–15.00. Taidetila sijaitsee kunnantalon alakerrassa, jonne pääsee kulkemaan myös hissillä.

−Olisi hienoa, jos näyttelyn vieraskirjaan jätettäisiin ajatuksia omaishoidosta ja kommentteja näyttelystä, toivoo Silvonen.

Lue lisää

Omaishoitajat tekevät Järviseudulla merkittävää työtä – Järviseudun sanomat (jarviseudunsanomat.fi)

Järviseudun Omaishoitajayhdistyksen toiminnalla pitkät perinteet – vapaaehtoisia kaivataan mukaan toimintaan – Järviseudun sanomat (jarviseudunsanomat.fi)

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.