Yhteiskuntaopin tunti innosti lapset lahjoittamaan lapsille

Paavolan koulun 5A-luokka innostui auttamaan köyhemmissä maissa asuvia lapsia keräämällä näille joulupaketteja Joulun Lapsi -keräyksessä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Viidennen luokan yhteiskuntaopissa käsitellään yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Se on todella abstrakti aihe, kun tämän ikäiset ajattelevat vielä hyvin konkreettisesti. Juttelimme tunneilla sitä, miten lapset voivat vaikuttaa asioihin. Yksi asia, johon luokan oppilaat haluaisivat muutosta, on köyhien maiden lasten elämä. Tämän aiheen äärelle tultaessa useampi lapsi ehdotti osallistumista tällaiseen keräykseen, kertoi opettaja Leena Kivikangas.

–Lapset innostuivat aiheesta, ja kaikki halusivat olla mukana auttamassa. Osa on sitten tuonut kotoa tavaraa, osa paketoinut ja auttanut lahjojen kuljettamisessa tänne.

Pohdintaa herätti erityisesti se, mitä lahjoihin laitettaisiin.

–Tietysti lapset halusivat antaa leluja, mutta keskustellessa siitä, mitä lapset tarvitsevat, hammasharjat ja saippua nousivat melko tärkeiksi. Tulimme sen kysymyksen äärelle, mitä kaikkea itsellä on, mitä ei edes huomaa. Sitä kaikilla muilla ei välttämättä ole.

–Aluksi oli idea tehdä vain pari laatikkoa, mutta tavaraa tuli niin paljon, että tehtiin kymmenen laatikkoa, kertoi Herman Hosionaho.

–Toin kotoa lahjaa varten hanskat, hammasharjan ja lennokin, kertoi Niilo Keltikangas.

–Minä toin pehmopandan ja pikkuauton, jatkoi Juska Laurila.

Aihe haastoi lapsia pohtimaan auttamista laajemminkin.

–Oman perheen sisällä aiotaan tehdä näitä paketteja myös, kertoi Eemeli Hosionaho.

–Mekin, lisäsi Ilmari Levijoki.

–Hyväntekeväisyyttä voi tehdä vaikka ostamalla joulukortteja, joista osa hinnasta menee tiettyyn kohteeseen, Aamos Kivikangas sanoi.

–Tuntui hyvältä auttaa, Keltikangas totesi.

 –Kyllä sitä miettii nyt enemmän, miten voi auttaa toisia. Auttaminen tuntuu kivalta, Levijoki sanoi.

Oppilaiden idea ja sen toteutus herätti mielenkiintoa koulun muissakin opettajissa.

–Ehkä toteutamme ensi vuonna isomman projektin, Leena Kivikangas pohti. –Tämä on aktiivinen luokka ja ottaa kantaa asioihin.

Lahjapaketit luovutettiin Alajärven Halpa-Hallin keräyspisteeseen, jossa ne otti vastaan Tuomo Pollari.

PATMOS-SÄÄTIÖN organisoima Joulun Lapsi-hyväntekeväisyyskampanja on tullut ihmisille tutuksi Järviseudullakin ja siihen osallistutaan aktiivisesti vuosi toisensa jälkeen.

–Tiedän, että monet hankkivat paketteihin tavaraa pitkin vuotta esimerkiksi alennusmyyntejä hyödyntämällä, Tuomo Pollari kertoi.

Alajärveltä paketteja kohti Kokkolaa on lähtenyt parisen sataa vuosittain. Keräyspiste on Halpa-Hallin lisäksi Kahvila Toivossa.

–Patmos vie paketit itse perille ja auttaa niiden jakamisessa. Mukana olleet ovat kertoneet, miten köyhissä oloissa ihmiset siellä kylissä elävät. Nämä lahjat todella tulevat tarpeeseen siellä.

Keräysaika on vuosittain loka-marraskuussa. Keräyspisteestä voi ottaa mukaan koottavan pahvilaatikon ja valita lahjan saaja, tyttö tai poika, sekä tämän ikä ja kerätä lahjan sisältö saajan mukaan. Viimeinen palautuspäivä on 22. marraskuuta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.