Vimpelin ottamisesta Kaksineuvoiseen päätetään

Julkaistu:

Aihe:

Tällä hetkellä Kuntayhtymä Kaksineuvoisen jäsenkuntia ovat Evijärvi, Kauhava ja Lappajärvi. Maanantaina illalla niiden kunnanhallitukset päättävät, sopiiko nykyisille jäsenille Vimpelin liittyminen Kaksineuvoiseen vuoden 2017 alusta lukien.
Samana iltana Vimpelin kunnanhallitus päättää, miten jatkuvat neuvottelut kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä.
Vimpeli on erityisessä kuntajakoselvityksessä ja selvitysalueeksi on määritelty Vimpeli ja Alajärvi. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus tekee viimeistään 30. kesäkuuta päätöksen, yhdistääkö se Vimpelin Alajärveen vai jatkaako Vimpeli edelleen itsenäisenä kuntana ilman päätöstä kuntaliitoksesta.
Vasta maan hallituksen päätöksen jälkeen Vimpeli voi tehdä sitovasti mahdolliset sopimukset perusturvan yhteistoiminta-alueen muutoksesta.
Tällä hetkellä Vimpelin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella, johon kuuluvat Alajärvi, Soini ja Vimpeli. Vuoden 2017 alusta Soini kuitenkin siirtyy Kuusiokuntien eli Alavuden, Kuortaneen ja Ähtärin muodostamaan terveyskuntayhtymään.
Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen sopimusten irtisanomisaika on yksi vuosi. Vimpelin kunnanvaltuusto päätti 16. marraskuuta irtisanoa perusturvan sopimuksen päättymään 31. joulukuuta 2016.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.