SC Alajärven tähtäimessä sarjanousu

–Viime kaudella oli ensimmäistä kertaa seuran historiassa se tilanne, että pelipöytäkirjaan merkittiin suurin mahdollinen määrä pelaajia eli 20 ja vielä jäi muutama ulkopuolelle, kertoi joukkuetta valmentava Mika Valpas.

Miesten joukkueen kirjoilla on 26 pelaajaa ja samoissa harjoituksissa käyvät lisäksi C-ikäiset.

–Juniorit saavat kovuutta peliin ja kehittyvät nopeammin pelillisesti, totesi kahdeksan vuotta joukkueessa pelannut Kalle Yli-Kesäniemi.

Vaikka joukkueen nimi on SC Alajärvi, on se koko Järviseudun alueen yhteinen porukka. Pelaajia tulee Alajärven lisäksi entisen Lehtimäen alueelta, Soinista ja Vimpelistä. Pelaajien ikähaarukka on näin 14-15-vuotiaista kolmevitosiin

–Joukkue on hyvähenkinen, kuvaili Yli-Kesäniemi.

–Moni täällä junnuna pelannut jatkaa joukkueessa edelleen, vaikka asuu ja treenaa opiskeluiden takia muualla. Tämä on hyvä porukka, näiden kanssa on mukava voittaa, eikä haittaa kauheasti hävitäkään.

Lehtimäkeläinen Yli-Kesäniemi opiskelee ensihoitajaksi Tampereella ja treenaa SC Alajärven porukan kanssa, kun se on mahdollista.

KOLMOSDIVARISSA pelit pelataan turnausmuotoisesti eli pelipäivänä on kaksi peliä. Turnauksia järjestetään syyskuun lopulta maalis-huhtikuulle noin kerran kuukaudessa. Opiskelijoille se on ihanteellinen järjestely, mutta siirtyminen yksittäisiin peleihin sarjanousun myötä sopii pelaajille myös.

–Asiasta on puhuttu poikien kanssa, että meillä on nyt sellainen nippu, että kakkosdivariin mentäisiin.

Tänä vuonna SC Alajärvi ei järjestä kotiturnausta.

Sarjassa pelaaminen vaatii sitoutumista, joukkueen kanssa treenaamista ja pelikäsitystä.

–Pelkällä pelailulla ei siellä pärjää. Kallista se ei ole, sarjan pelaaminen maksaa täällä koko kaudelta vähemmän kuin esimerkiksi Seinäjoella B-junioreissa pelaaminen kuukaudessa. Uusiin peliasuihin pyysimme sponsoreita, se oli melko iso satsaus pienelle seuralle.

Mainos

Joukkue harjoittelee sekä Vimpelin liikuntahallilla että Alajärven koulukeskuksessa. Tiistaisin pelataan Vimpelissä, keskiviikosta perjantaihin Alajärvellä.

–Keskiviikon vuoro on omatoiminen, voidaan pelata jotakin muutakin lajia tai voi tehdä yksin henkilökohtaisia harjoitteita. Monipuolinen liikkuminen on tärkeää.

Joukkuetta luotsaavat yhdessä Mika Valpas ja Marko Pollari.

–Mikalla on vahva ymmärrys lajista ja Markolta tulee viimeinen sana, kun asian pitää mennä jakeluun, yhdessä he ovat hyvä kombo, Yli-Kesäniemi kuvaili.

Monitoimihalli on iso askel pienille lajeille

ALAJÄRVEN uutta monitoimihallia salibandyn harrastajat odottavat innolla. Se on iso askel monelle lajille. Pienetkin talvilajit voivat sen myötä saada tuulta siipien alle, totesi Kalle Yli-Kesäniemi.

–Vimpelin halli on palvellut meitä hyvin, mutta parketti ei ole paras mahdollinen alusta lajille. Kaikkia vuoroja ei olla siirtämässä Alajärvelle, mutta esimerkiksi turnauksille se antaa paremmat puitteet, Yli-Kesäniemi uskoo.

Tiloja on Järviseudulla liikunnan harrastamiseen hyvin.

–Pienemmissä saleissa voi pelata pienpeliä, viidellä viittä vastaan tarvitaan täysikokoinen sali, mikä on tällä hetkellä vain Vimpelissä.

Uusi halli tuo lajin pariin todennäköisesti uusia harrastajia.

–Pesäpalloilijatkin tykkäävät pelata salibandyä talvilajina, molemmissa kun tarvitaan samanlaista räjähtävää voimaa.

–Toivoisin, että seurat tekisivät enemmän yhteistyötä keskenään ja hakisivat lapsia ja nuoria toimintaan laajemmaltakin alueelta. Pienessä kylässä on lähes mahdotonta saada kokoon joukkuetta yhdestä ikäluokasta, mutta jos vanhemmat kimpassa kuskaisivat lapsia treeneihin kauemmaksi, se ei kävisi liian raskaaksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.