Autoilijoiden piittaamattomuus johtaa vaaratilanteisiin

Vaasan moottoritiellä on meneillään päällystetyöt.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Valtatiellä 3 Vaasan moottoritiellä on käynnistynyt päällystetyömaa, jossa uutta pintaa tehdään noin 5 kilometriä molempiin suuntiin. Työmaalla työt alkoivat keskiviikkoaamuna ja ne jatkuvat ensi viikolle.

Työmaakäynnin yhteydessä kiinnitettiin huomiota siihen, että autoilijat hyvin yleisesti jättävät huomioimatta liikennemerkkejä ja erityisesti nopeusrajoituksia ei noudateta. Työmaalla on yleensä 50 km/h nopeusrajoitus. Moottoritiellä työmaa-alue on melko pitkä ja vaikuttaa siltä, että nopeudet pudotetaan vasta aivan päällystekoneen kohdalla hetkellisesti.

Tietyömailla on ihmisiä töissä ja autoilijoiden piittaamattomuus saattaa työtään tekevät vaaratilanteisiin. Lisäksi työmaalla on mm. jyrsintää ja jyräystä, mikä aiheuttaa sen, että työkoneita kulkee muullakin osuudella kuin varsinaisen päällystyskoneen kohdalla.

Vaasan moottoritien päällystekohde sijaitsee suurin piirtein Pitkämäen eritasoliittymän ja Fladan eritasoliittymän välisellä osuudella. Ensi tiistaina 21.8 klo 7.00 suljetaan jyrsintää ja päällystämistä varten Pitkämäen eritasoliittymä Laihian suuntaan, jolloin autoilijoiden tulee käyttää esimerkiksi Vanhan Vaasan eritasoliittymän ramppia. Samana päivänä iltapäivällä suljetaan puolestaan Fladan eritasoliittymä Vaasan suuntaan ja tuolloin autoilijoiden tulee kiertää vanhan kolmostien eli maantien 715 kautta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.