Laulu raikasi Järviseututalolla

Julkaistu:

Aihe:

Laulu raikasi Pietarsaaren järviseutulaisten vuotuisessa kesätapahtumassa Järviseututalolla viime viikolla. Tapahtuma järjestettiin kaupungin Jaakon päivät -festivaaliviikon yhteydessä.

Vieraita viihdyttivät Hemppa ja talonpojat -yhtye ja Muuttolinnut-kuoro. Jotkut lausuivat itse sanoittamiaan runoja. Lisäksi oli ruokaa, arvontaa ja Helvi Laurilan vetämä jumppatuokio.

Hemppa ja talonpojat on Järviseututalon bändi, jonka jäsenet ovat lähtöisin pääosin Järviseudun kunnista. Se toimi Talonpojat-nimellä ennen kuin yhtyeen nykyinen nokkamies Hemppa eli Heino Pitkäkangas tuli kuvioihin vuonna 2013. Pitkäkangas itse on Lappajärveltä.

Mainos

Pietarsaaren järviseutulaiset kokoontuvat talolleen talvisin joka torstai, ja bändi harjoittelee pari tuntia joka tapaamisen jälkeen. Pienimuotoisia esiintymisiä on ollut vanhainkodissa ja esimerkiksi syntymäpäivillä ja pikkujoulutansseissa.

Yhtye soittaa pääasiassa vanhoja tanssikappaleita mutta ottaa repertuaariinsa välillä jotain uudempaakin.

–Musiikkihan on jokaiselle henkistä terapiaa. Kun ihminen kuuntelee musiikkia, vaikka hänellä olisi alakuloinen mieli, niin musiikki parantaa ja tulee toisenlainen olotila. Soittajatkin sanovat aina, että jos tuntuu huonolta ja mikään ei maistu, niin kun ottaa soittopelin käteen ja vähän aikaa napsuttelee, huomaakin että hetkinen, tämähän on mukavaa ja aika kuluu kuin siivillä, Pitkäkangas sanoo.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.