Iäkästä asiakasta palvellessa tärkeää on kiirettömyys

Julkaistu:

Aihe:

Joka vuosi muistisairauteen sairastuu 14 500 suomalaista. Etelä-Pohjanmaalla on tällä hetkellä 6 500 muistisairasta. Luku on kasvussa, ja vuonna 2020 heitä on jo 7 000.

Etelä-Pohjanmaan muistiyhdistys on vuodesta 2017 lähtien kouluttanut maksutta yrityksiä huomioimaan muistisairaita ja iäkkäitä asiakkaita asiakaspalvelussa. Tarkoituksena on, että he pystyisivät käyttämään lähipalveluitaan ja siten asumaan pitempään kotona. Hanke nimeltä Muisti- ja ikäystävällinen Etelä-Pohjanmaa jatkuu vielä ensi vuoden ajan.

Sarita Vihtonen Etelä-Pohjanmaan muistiyhdistyksestä kertoo, että yrittäjille on muun muassa opetettu, miten muistisairaita ja iäkkäitä asiakkaita pitäisi kohta. Lisäksi on kuultu muistisairaiden ja ikäihmisten omia mielipiteitä palvelujen toimivuudesta ja ideoita niiden kehittämiseksi. Koulutuksista saa tietoa myös esteettömän ympäristön merkityksestä sekä senioritaloudesta, eli ikäihmisten tarvitsemista tuotteista ja palveluista.

Vihtosen mukaan käytännön keinot sen eteen, että asiakaspalvelu olisi muisti- ja ikäystävällisempää, ovat pieniä juttuja.

–Muisti- ja ikäasiakkaiden kanssa on tärkeää pitää ilmapiiri kiireettömänä ja antaa asiakkaalle aikaa. Koulutuksissa käytämme paljon esimerkkejä, jolloin yrittäjien on helpompi sisäistää, mitä tarkoitamme vuorovaikutuksen tärkeydellä muisti- ja ikäasiakkaiden kanssa. Koulutuksien jälkeen yritys miettii omia palvelujaan ja voi saada jopa uusia ideoita palveluunsa, hän kertoo.

Malli, jossa yritykset ovat mukana, on peräisin Skotlannista. Suomessa sitä pilotoitiin keväällä 2017 Härmänmaan alueella, josta mukana oli 15 eri alojen yritystä. Tänä päivänä se on koko Etelä-Pohjanmaan laajuinen. Tällä hetkellä yrityksiä on mukana 65. Kortesjärveltä niitä on neljä. Ensi vuoden alussa tavoitteena on saada hankkeeseen mukaan Järviseudun ja Härmänmaan alueen yrityksiä.

Mainos

Muistiyhdistys jakaa myös muistitietoutta. He osaavat esimerkiksi kertoa, koska pitäisi huolestua omasta tai läheisen muistista, koska mennä tutkimuksiin, ja mistä apua voi hakea.

–Kyllähän kaikki ihmiset unohtelevat, ja stressi ynnä muut lisäävät unohtelua työikäisilläkin, mutta jos rupeaa jokapäiväisessä elämässään huomaamaan suurempia unohduksia, unohtelemaan tärkeitä tapaamisia ja muita.

Yhdistys jakaa tietouden lisäksi myös asennetta, sillä moni voi tänäkin päivänä kokea oman muistisairautensa häpeällisenä. Muistisairaus on kuitenkin Vihtosen mukaan sairaus muiden joukossa, ja lisäksi se yleistyy voimakkaasti. Syynä on se, että muistisairauksille altistavat ikä ja elintavat, ja erityisesti elinikä on pidentynyt.

–Eteneviin muistisairauksiin ei ole keksitty parantavaa lääkitystä vieläkään, joten niitä esiintyy enemmän.

Laaja suomalaistutkimus Finger vuodelta 2015 on osoittanut, että elintavoilla on suuri merkitys Alzheimerin taudin ehkäisyssä. Riskitekijöitä, kuten korkeaa verenpainetta ja kohonneita kolesteroliarvoja, voidaan kuitenkin pienentää ravintosuositusten mukaisella ruokavaliolla sekä harrastamalla monipuolisesti liikuntaa. Korkea verenpaine on siis riskitekijä sydän- ja verisuonisairauksille, joiden on todettu olevan yksi riskitekijä sairastua Alzheimerin tautiin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.