Valokuvat ja tarinat kertovat suhteesta metsään

Antti Hintsa toteuttaa valokuvaushankkeen pilottina ja toivoo voivansa laajentaa sitä.

Julkaistu:

Aihe:

Kesäkuussa hän julkaisi hankkeensa kotisivut, ja toivoi vapaaehtoisia kertomaan omasta metsäsuhteestaan. Kolmen kunnan alueelta ilmoittautui mukaan heti parikymmentä ihmistä.

–Yhteydenottojen määrä yllätti positiivisesti. Sykähdyttävää, että metsä koetaan niin voimakkaasti, ja halutaan tulla mukaan. Oman kokemuksen jakaminen koetaan tärkeänä.  Hienoa on, että saan mukaan ihmisiä, joilla on perspektiiviä tukkikämppien aikaan saakka.

Hankkeen nettisivujen kautta voi ilmoittautua vielä mukaan haastateltavaksi, syksyyn mahtuu haastatteluaikoja.  Kotini on metsä -hankkeen etenemistä voi myös seurata sivuilta syksyn mittaan.

–En rajaa pois ketään, jolla on metsäsuhde, eikä se, mitä metsässä tehdään, ole olennaista, vaan metsä ilmiönä kiinnostaa. Toivoisin saavani mukaan eri sukupolvien edustajia, sekä miehiä että naisia.

Hintsa kuvaa haastateltavat metsässä, paikoissa jotka ovat heille tärkeitä. Hän kuvaa ihmiset ja metsäkohteet, kuuntelee ihmisten kertomuksia ja toteuttaa aiheen reportaasimaisesti. Yhteys metsään voi nousta esille muistoista tai arjen kautta.

–Lähden mukaan ilman oletuksia ja ottamatta kantaa, puhun näiden ihmisten äänellä. Kuva ja teksti sekoittuvat, syntyy yhteisötaidetta. Yhteisö on tässä tärkeä. Kuvat ja konteksti syntyvät jostakin, tarinat ovat peräisin joltakin henkilöltä. Paikkakunnan ihmiset nostetaan esille kertomaan metsästä, ne ovat paikallisia tarinoita.

Tähän saakka keskustelut metsästä ovat jo vieneet syviinkin vesiin.

–Jopa elämän ja kuoleman kysymyksiin saakka.

Vimpelin kirjastossa näyttely toteutetaan lokakuussa, Alajärvellä joulukuussa ja Soinissa tammikuussa. Hintsa suunnittelee kierrättävänsä näyttelyitä joiltakin osin. Hankkeen nettisivuilla haastatteluita julkaistaan elokuusta alkaen.

Projektia ovat tukeneet Alajärven kaupunki, Vimpelin ja Soinin kunnat sekä Taiteen edistämiskeskus.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.