Omatoimikirjasto otettiin käyttöön

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Evijärven omatoimikirjasto otettiin käyttöön kuun alussa, pari viikkoa sen jälkeen, kun kirjasto avasi toukokuussa ovensa 8,5 kuukauden remonttisulun jälkeen. 

Käytännössä siis asiakas voi tulla sisään kirjastoon ja itsenäisesti lainata ja palauttaa kirjoja, noutaa varauksia ja käyttää lukusalia, tietokoneita, wi-fiä ja tutkijankoppia myös silloin, kun kirjaston ovi on lukittuna ja henkilökunta ei ole paikalla tai tekee kirjaston taustatöitä. Sen sijaan mahdollisuutta tulostukseen ja valokopiointiin ei ole vielä ratkaistu, koska niiden käyttö on ollut maksullista.

Henkilökunta palvelee samoina aikoina kuin tähänkin asti, eli maanantaisin ja torstaisin kello 12–19 ja tiistaisin ja perjantaisin kello 10–16. Omatoimikirjasto laajentaa näitä aukioloaikoja: sisään pääsee arkisin kello 7–21 sekä myös lauantaisin ja sunnuntaisin kello 9–19.

Evijärven kirjaston aukioloaikoja supistettiin noin vuosi sitten. Silloin se pantiin kokonaan kiinni keskiviikoiksi, ja myös lokakuusta huhtikuuhun käytössä olleet sunnuntain kaksituntiset aukioloajat lopetettiin. Omatoimikirjaston myötä käyttöajat siis laajenevat.

–Halutaan palvelut ja tilat laajempaan käyttöön, että ihmisillä olisi vapaus käyttää kirjastoa myös silloin kuin me emme pysty pitämään sitä auki, kirjastonjohtaja Merle Kupila sanoo.

Käytöstä sovitaan virkailijan kanssa. Asiakas marssii tiskille ja käy säännöt läpi, jonka jälkeen hänen kirjastokorttiinsa lisätään oikeus käyttää omatoimikirjastoa. Sen jälkeen yhtä ja samaa pin-koodia voi käyttää ulko-oven sähkölukon avaamiseen sekä lainaus- ja palautusautomaatilla ja verkkokirjastossa. Vaikka asiakkaalla olisi koodi jo entuudestaan, sillä ei pääse sisään ennen käyttöoikeudesta sopimista. Ja vaikka alueen kirjastoilla on yhteinen Eepos-kortti, Evijärven omatoimikirjastoa ei voi käyttää ennen käyttöoikeuden myöntämistä.

Kortin omistaja ei saa samalla ovenavauksella päästää sisään muita. Esimerkiksi ilkivaltaa varten rakennuksessa on kameravalvonta. Tiloihin jääminen sulkemiskuulutuksen jälkeen aiheuttaa hälytyksen.

Alaikäisten kanssa käyttöoikeuden hakee ja hänen kirjaston käytöstään on vastuussa huoltaja.

–Lapsikin voi tulla yksin, jos vanhemmat antavat luvan. Kirjasto ei rajoita. Pitää ehkä miettiä, onko lapsi valmis. Jos hän esimerkiksi päästää omalla ovenavauksella koko kaveriporukan sisään, hänen vanhempansa ovat sitten vastuussa kaikista, Kupila sanoo.

Käyttökiellon voi saada paitsi sääntöjen rikkomisesta, myös maksamattomista myöhästymismaksuista. Uutena palveluna Eepos-kirjastojen maksuja voi nykyään maksaa myös kotoa käsin, verkkopankissa verkkokirjaston kautta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.