Avoimet kylät -päivä avaa myös eteläpohjalaisten kylien ovet

Julkaistu:

Aihe:

Avoimet kylät -päivänä yli 500 kylää ympäri Suomen kutsuu kylään. Valtakunnallinen tapahtumapäivä osoittaa, ettei kylä ole suljettu maaseutuyhteisö vaan avointa yhdessä tekemistä ympäri Suomen. Etelä-Pohjanmaalla kyliä on ilmoittautunut mukaan tempaukseen reilut 30.

Yhteisöt ovat kylien vahvuus, ja kesäkuun toisena lauantaina — tänä vuonna 9.6. — niihin pääsee tutustumaan. Tarjolla on kaikenlaista tekemistä kyläkävelyistä karaokeen ja muotinäytöksistä lintubongaukseen. Tärkeintä on, että kyläläiset järjestävät itsensä näköistä ohjelmaaa.

–Kylätoiminta on Suomen monipuolisin kansanliike: yhdessä tehdään paikallisesti sitä, mitä kyläläiset haluavat. Kylätoiminta on joustavaa pop up -toimintaa, joka taipuu ajan vaatimukseen.Avoimet kylät -päivä tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden lähteä katsomaan, mitä kaikkea maamme eläväisillä kylillä oikein on meneillään, kannustaa Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne.

Koska samana päivänä vietetään myöskin valtakunnallista kyläkauppapäivää, on tempauksessa mukana myös kauppaliikkeitä.

Mainos

Avoimet kylät on vuodesta 2015 järjestetty valtakunnallinen tapahtumapäivä, jona järjestetään kylätapahtumia sadoissa kylissä ympäri Suomen. Päivä raottaa kylätoiminnan monipuolista sisältöä koko kansalle ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua kyliin ajanvietto- ja asumispaikkoina.

Tapahtumajärjestelyistä vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, ja yritykset. Tapahtumaa koordinoi Suomen Kylät ry yhdessä maakunnallisten kyläyhdistysten ja paikoin Leader-ryhmien kanssa. Tapahtuman päiväksi on vakiintunut kesäkuun toinen lauantai.

Mukana olevat tapahtumat löytyvät osoitteesta epk.fi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.