Lakeudelle -perhematkailukampanjalle kunniamaininta

Lakeudelle -kampanja valittiin semifinaaliin. Semifinalistit pääsivät esittelemään töitään Seinäjoella järjestetyssä Piiri 2018 -tapahtumassa 16.-17.5.2018.

E-P:n Matkailu Oy:n koordinoima Lakeudelle -perhematkailukampanja osallistui Suomen Kuntaliiton järjestämään Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuun. Kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruudesta kilpaili tänä vuonna 35 työtä, joista tuomaristo valitsi 10 semifinaaliin. Monissa kunnissa on onnistuneesti liitetty yhteen strategia, kuntalaisten osallistuminen ja kunnan markkinointi.

Piiri 2018 -tapahtuman iltajuhlassa 16.5.2018 julkistettiin palkittu SM -kolmikko, sekä jaettiin kunniamaininnat. Lakeudelle -perhematkailukampanjalle myönnettiin kunniamaininta uudenlaisesta kunta- ja toimialarajat ylittävästä yhteistyöstä ja kampanjasta. Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Seppo Saarinen ja markkinointikoordinaattori Emilia Uutela olivat vastaanottamassa palkinnon.

Lakeudelle -perhematkailukampanjan kohteet 2018: Huvivaltio PowerPark, Härmän Kylpylä, Ähtäri Zoo, Veljekset Keskinen, Duudsonit Activity Park, Kuortaneen Urheiluopisto, Hotelli Kivitippu, Hotelli Simpsiönkullas, Eepee Ravintolat, Seinäjoen Sokos Hotellit, EEPEEN ABC- ja Lähi-ABC liikenneasemat, Juustoportti, Lankava, Jari Mäki Oy sekä Lapuan Kankurit. Lisäksi kampanjaa ovat tukemassa Visit Seinäjoki, Kuortaneen kunta ja Visit Kauhava.

Jaa juttu: