Taloustaitokilpailun kolme parasta kortesjärveläistä valittiin

Kortesjärven yhtenäiskoulun kolme parasta taloustaitajaa olivat Aaro Kari, Aleksi Ahola ja Samuel Jutila.

Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto Hyolin ja Osuuspankin yhdeksäsluokkalaisille järjestämän Taloustaitokilpailun alkukilpailu järjestettiin 390 yläkoulussa torstaina 5. huhtikuuta.

OP Keski-Pohjanmaa julkisti toiminta-alueensa koulukohtaiset voittajat 15. toukokuuta. Kortesjärven yhtenäiskoulun kolme parasta olivat Aaro Kari, Aleksi Ahola ja Samuel Jutila.

Osuuspankit palkitsevat koulujen parhaat pienin palkinnoin ja kunniakirjoin. OP Keski-Pohjanmaan toiminta-alueen koulujen parhaat taloustaitajat on kutsuttu vastaanottamaan kunniakirjat palkintoineen, ja tilaisuudet pidetään lähikonttoreilla toukokuun aikana.

Taloustaitokilpailun valtakunnallinen finaali, johon Hyolin opettajaraati valitsee 30 alkukilpailussa parhaiten menestynyttä koululaista, järjestetään Helsingissä 25. toukokuuta.

Taloustaitokilpailu, joka tunnettiin aiemmin nimellä Taloustietokilpailu, on järjestetty jo vuodesta 1966 saakka. Kilpailun tehtävät perustuvat peruskoulun yhteiskuntaopin oppimäärään ja ajankohtaisiin talousasioihin.

Jaa juttu: