Perinteikäs Veteraanijuhla Lappajärvellä

Lappajärven veteraanijärjestö, sotainvalidijärjestö sekä Lappajärven kunta järjestivät Veteraanipäivän juhlalounaan Lappajärven sotaveteraaneille Hotelli Kivitipussa 27. huhtikuuta. Paikalle kutsutuista kuudestatoista sotaveteraanista ja -invalidista seitsemän henkilöä otti osaa juhlaan.

Juhlan avaajana toimi Lappajärven Kirkkoherra Zacharias Onditi. Veteraanityön ja sotainvalidijärjestön aktiivi Raimo Lehtiniemi päätti tilaisuuden puheellaan. Lehtiniemi painotti veteraanityön tärkeyttä ja kertoi, että työ pidetään yhä aktiivisena kunnioittaen ja tarkastellen kuitenkin veteraanien jaksamista ja kuntoa.

Järjestöt ovat suunnitelleet, että perinnetyön kaltainen toiminta liitetään osaksi perinteistä veteraanityötä. Veteraanityön loppuvuoden ohjelmassa on luvassa vielä virkistäytymispäivä, pikkujoulut sekä tietenkin itsenäisyyspäiväjuhla. Erkki Hietanen ja Tapio Palohuhta toivat iloa ja haikeutta juhlaan vaikuttavilla musiikkiesityksillään.

Lappajärven kunta on mukana veteraanityössä jatkossakin. Kiitoksia kaikille mukana olleille ja kunnioittavat terveiset myös kotiin jääneille sotaveteraaneille sekä -invalideille.

Jaa juttu: