Paluu taiteen pariin

Kauniston maalaustyyli on nopea, ja hän käyttää paljon tusseja sekä spray-maaleja.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kaunisto valmistui vuonna 2001 Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi ja pääsi heti sen jälkeen Turun Sanomien graafikoksi. Hän muutti perheineen Vimpeliin 12 vuotta sitten käyden vielä sen jälkeen Turussa töissä kunnes sai paikan Ilkan ja Pohjalaisen graafikkona. Vapaa-aikansa Kaunisto on käyttänyt perheen parissa. Niinä vuosina, joina oman taiteen tekemiselle ei ollut mahdollisuuksia, hän pystyi purkamaan luovuuttaan työssään.Nyt, kun kuopus on kuusivuotias, alkaa lapsiperhearkeen löytyä hetkiä taiteen tekemiselle. Osapäiväinen taiteilijaelämä sopii tähän vaiheeseen elämää.

Jani Kaunisto on piirrellyt lapsesta saakka. Hän kuvailee tyyliään ekspressiiviseksi ja primitiiviseksi.

–Esittävyys, ihminen ja omakuva ovat tällä hetkellä tärkeitä.

Häntä inspiroivat musiikki ja elokuvat.

Mainos

–Taiteen ei tarvitse olla teknisesti hyvää ollakseen kiinnostavaa ja miellyttävää. Esimerkiksi kadun varren seinän pätkä, jossa on tageja ja mainoksia, voi inspiroida.

Kaunisto on löytänyt somesta väylän sekä tuoda taidettaan esille, että verkostoitua ympäri maailmaa asuvien taiteilijoiden kanssa. Hän tekee myös taidevaihtoa eri puolille maailmaa.

Kesällä hänen ja Sami Leppäsen teoksille on varattu näyttely Mg-galleriaan Helsingin Punavuoreen. Toisen taiteilijan kanssa hän käy läpi Berliinin gallerioita toiveenaan saada taidettaan sinne esille. Oma taiteen tekeminen on suunnitelmissa siirtää kotoa muihin tiloihin, jolloin sille olisi enemmän tilaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.