Niinistö sai väen liikkeelle

Presidenttiehdokas Sauli Niinistön vaalikiertue pysähtyi Alajärven ABC:n pihamaalle sunnuntaina aamupäivällä. Istuvan presidentin kautta aikojen ensimmäinen virallinen vierailu Alajärvellä sai väen liikkeelle. Niinistöä katsomaan saapui arviolta 400 henkeä lapsista ikäihmisiin.

Niinistö nosti puheessaan esille useita teemoja luottamuksesta kansainvälisiin suhteisiin ja maailman väestönkasvusta suomalaisten nuorten syrjäytymiseen.

-Nuorten syrjäytyminen on Suomen suurin sisäinen uhka. Tarvitsemme tekeviä käsiä ja ajattelevia aivoja, mutta 70 000 nuorta on syrjässä.

Sen lisäksi, että valtio ja kunnat toimenpiteillään ovat päävastuussa asiasta, Niinistön mukaan jokainen voi olla vaikuttamassa. Usein mieleemme jäävät jonkun vieraan sanat., jotka muistuvat mieleen vielä vuosikymmentenkin päästä.

-Voimme koko ajan olla vaikuttamassa toisiimme ja nuoriin. Jos kannustamme heitä, ojentaakin toki voi, sillä voi olla ratkaiseva vaikutus jonkun elämään.

Alla katkelma Niinistön pitämästä puheesta.

https://www.youtube.com/watch?v=4mSEr3q-DMQ

Jaa juttu: