Järvilakeuden kansalaisopiston kevään kurssit

Julkaistu:

Aihe:

Järvilakeuden kansalaisopiston kevään opinto-ohjelma jaetaan koteihin 4.1. Kurssitarjonta löytyy myös opiston verkkosivuilta.

Ilmoittautuminen kursseille alkaa verkossa 6.1. kello 8 ja puhelimitse 8.1. Etenkin lyhytkursseja järjestetään jatkossa uudessa kurssikeskus Mutterissa.

Ilmaiset historialuennot jatkuvat keväällä, ja ohjelmassa on myös soiva luento yhteistyössä Kauhava-seuran kanssa. Huhtikuussa käynnistyy uutena toimintana eri puolilla aluetta Järvilakeuden SUOMIvisa, jossa testataan kahden hengen joukkuein Suomi- ja paikallistietoutta. Osaamistaan voi syventää edelleen osallistumalla Paikallistuntijat- eli PaTu-hankkeen toimintaan.

Alkavana vuonna opistossa voi tuttujen järjestyksenvalvoja- ja ensiapukortin sekä hygieniapassin lisäksi suorittaa myös tulityö-, alkusammutus- ja työturvallisuuskurssit.

Mainos

Tarjolla on myös aikaisempaa enemmän tanssia sekä lapsille että aikuisille – lyhytkursseilla voi tutustua esimerkiksi Bailatinoon ja itämaiseen tanssiin. Liikunnallisella uutuuskurssilla ”Takaisin juurille” perehdytään muun muassa oikeaan hengitykseen ja syväkyykkyyn. Kortesjärven Järvi-Veikkojen kanssa järjestetään suunnistuskurssi. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä kursseista saattaa joulun jälkeen olla tarpeen esimerkiksi helppo ruokaremontti.

Moottorisahaveiston lisäksi opastusta on saatavilla myös pienempiin kädentöihin: kurssilla voi tehdä vaikkapa helmikoruja, solmeilla amppelin tai sisustaa kynttilälyhdyn miniatyyriesineillä. Koululaiset voivat opetella tekemään keppihevosen. Leivonnan ja ruuanlaiton lisäksi oppia on saatavilla myös erilaisista viineistä, ja lavaviljelykurssilla oppii kasvattamaan itse kesäpöydän vihannekset ja yrtit.

Uutena kielenä voi aloittaa ranskan opiskelun. Lyhytkursseilla kerrataan saksaa ja englantia. Pelkästään verkon välityksellä voi puolestaan opiskella esimerkiksi 3D-peligrafiikkaa ja animaatiota.

Alkukesästä järjestetään bussikyyti Riihimäen erämessuille ja elokuussa Lappeenrantaan kotiseutupäiville.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.