Puarille uusi paikka

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kortesjärven Laaksossa, Hautamäen tilalla vanha hirsinen varastorakennus, puari eli puori, siirrettiin noin 30 metrin matkan uudelle paikalleen. Puarin siirtämistä oli valmisteltu hyvin, joten siirrossa ei ollut ongelmia. Aikaa paikan vaihtamiseen kului tunnin verran.

Hautamäen tilan puari sijaitsi aikaisemmin Laakosontien varrella. Hautamäen puaria vastapäätä on naapurin tontilla oleva vanha kivinavetta.

– Nykyajan koneet ovat isokokoisia, kulkuväylä puarin ja kivinavetan välillä jäi kapeaksi, kertoo Marko Hautamäki.

Vuonna 1896 rakennettu puari haluttiin säilyttää, joten se päätettiin siirtää pihan toiselle puolelle. Rakennukselle valettiin pohja, jonka päälle se siirrettiin nosturilla. Liinat ujutettiin puarin alta. Keskellä pihaa pysäköity nosturi siirsi rakennuksen kokonaisena pihan laidasta toiselle.

–Puarin alavarvi on saanut vähän kipeää, siinä tehdään kunnostustöitä ja vaihdetaan rakennukseen peltikatto. Kunnostustyö tehdään kaikessa rauhassa ja ajan kanssa, tuumaa Marko Hautamäki. 

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.