Koulumaailmassa kuohuu

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kulissi-romaania kuvaillaan jännitysromaaniksi, joka käsittelee paitsi opettajan asemaa nykypäivänä ja haasteita vanhempien kanssa toimimisessa, myös koulun vallannutta somea, koulukiusaamista ja rikollisuutta.

–Toimin opettajana 35 vuoden ajan, kymmenisen vuotta eläkkeellä ollut Jukkala kertoo.

Pitkän työuransa varrella Jukkala toimi monenlaisissa luokissa ja opettajanhuoneissa. Hänen mukaansa kouluissa on aina ollut kiusaamista, joka on kohdistunut niin oppilaisiin kuin opettajiinkin. Some ja älypuhelimet ovat tuoneet tähän oman lisänsä.

Mainos

–Kirjaan on koottu terävimpiä tyyppiesimerkkejä. Olen huomannut, että jos opettaja on vaikeuksissa, kollegiaalisuus on koetuksella. Helposti jää yksin. Julkisuus on hanakka syyllistäjä. Opettajien toimintaa seurataan tarkasti, ja kuten Korhosen tapauksessa hiljattain, opettajan epäilty käyttäytyminen saa valtavasti kielteistä julkisuutta.

Kirja kertoo kahden eri tavoin hyljeksityn pojan elämästä; toinen hakee hyväksyntää rikollisilta poluilta, toinen purkaa paineita virtuaalimaailmassa. Poikia yhdistää koulumiljöö nimettömäksi jäävässä pienehkössä kaupungissa. Tarinan käänteitä seurataan paitsi luokissa, opettajanhuoneessa ja poliisilaitoksella, myös tavallisten ihmisten parissa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.