Kouvola tasoitti välierät

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Veto sai salama-alun otteluun ja kiskaisi itsensä kahdesti johtoasemaan: ottelun avausvuorossa tilanteeksi taituroitiin 0–2, kun taas toisen vuoroparin jälkeen vieraat johtivat jo 1–4. Kopla kiri avausjakson tasalukemiin kolmannen tasoittavallaan, eikä Veto pystynyt kahdesta kotiutustilanteesta huolimatta kirkastamaan juoksusaldoaan. Toisella jaksolla Juha Korhonen piti Kouvolaa pystyssä viemällä joukkueensa 3–0-jotoon ja lyömällä lopulta joukkueensa kaikki jakson juoksut. Veto onnistui pääsemään kahdesti juoksun päähän. Sillä oli vielä neljännen tasoittavallaan mahdollisuus tulla tasoihin. Joukkue ei kuitenkaan onnistunut saamaan kahta tarvittavaa juoksua, jotta jakso olisi päättynyt tasalukemiin. Vedon ykköspalkinnon pokkasi kuvan kultakypärä Mikko Kanala.

Mainos

Joukkueet kohtaavat sunnuntaina Saarikentällä ja tiistaina jälleen Kouvolassa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.