Kimi Dangerin omaa materiaalia kuullaan ensi kertaa huomenna

Jani Kielinen, Jaakko Erkinheimo ja Juuso Erkinheimo.

Julkaistu:

Aihe:

Kortesjärveläislähtöinen rockyhtye Kimi Danger esiintyy huomenna Purmojärven Rantahallilla uudessa Kauhavalta kajahtaa! -bänditapahtumassa yhdessä kolmen muun rockia ja raskaampaa musiikkia soittavan kauhavalaisyhtyeen kanssa. Tapahtuman muut konsertit järjestetään 9.9. Kauhavan Tiikerissä, 22.9. Härmänkylän nuorisoseuralla ja 29.9. Ylihärmän nuorisoseuralla.

Yhtye julkaisee ensimmäisen levynsä tämän vuoden aikana, ja Kauhavalta kajahtaa! -keikat ovat ensimmäinen tilaisuus tutustua sen omaan tuotantoon. Kimi Dangerin musiikista voi basisti Jaakko Erkinheimon mukaan löytää yhtymäkohtia The Stoogesiin, mutta mukana on myös paljon muuta: kaikuja stonerista, post-rockia ja välillä hypnoottisesti keinuvaa groovea.

Kappaleiden aiheet ovat kitaristi Jani Kielisen mukaan ”aika synkänpuoleisia.” Sanoitukset ovat laulaja Ville Lahden kynästä.

–Tekstit ovat aika raadollisia, mutta jää kuuntelijan arvioitavaksi, kuinka vakavasti ne ottaa, Kielinen sanoo.

Mainos

–Superiloista musaa nyt on muutenkin joka tuutti täynnä, Erkinheimo lisää.

Kielinen, Erkinheimo ja rumpali Juuso Erkinheimo ovat yhtä mieltä siitä, että varttuminen Kortesjärvellä on vaikuttanut heidän musiikkiinsa. Erkinheimon veljeksille Kortesjärvi on mielentila.

–Se vaikuttaa persoonaan niin paljon. Tämä on ihan erilainen mesta kuin muut mestat, Juuso heittää.

–Ehkä sellainen pieni melankolia voi hypätä mukaan, Jaakko luonnehtii.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.