• Tokaluokkalainen Enni Lindholm.

Yhtenäiskoulu starttasi Kortesjärvellä

Kortesjärven kaikki 0.–9.-luokkalaiset kattavan yhtenäiskoulun ensimmäinen lukuvuosi alkoi viime torstaina.

Kortesjärven kaikki 0.–9.-luokkalaiset kattavan yhtenäiskoulun ensimmäinen lukuvuosi alkoi viime torstaina.

–Kyllä tätä on odotettu. Se, että päästiin kaikki saman katon alle, helpottaa koko henkilökunnan työtä. Lisäksi olemme olleet todella mielissämme ja helpottuneita, että pääsemme vihdoin pitämään ja jalostamaan normaalia koulunkäyntiä, eikä meidän tarvitse enää jatkuvasti yrittää selviytyä remontin keskellä ja evakkotiloissa, kertoo rehtori Anne Sankelo.

Purmojärveltä ja Ylikylästä kulkevien lasten päivittäiset matkat ja siten koulupäivät pidentyivät kyläkoulujen lakkauttamisen myötä merkittävästi.

–Mutta onneksi lapset sopeutuvat aikuisia nopeammin uusiin asioihin ja ovat tosi vastaanottavaisia, jos aikuiset ovat positiivisia. Itse olen luottavainen, sillä henkilökunnassa tämä asia on tiedostettu, ja siihen on varauduttu ja panostettu.

Lue Järviseudun Sanomien numerosta 33 lisää uuden yhtenäiskoulun järjestelyistä sekä purettavasta, alakoulun väistötiloinakin toimivasta Mannisenrivin kiinteistöstä.

Jaa juttu: