Geokätköily tutustuttaa kotiseutuun ja muihin seutuihin

Antti Asuinmaa.

Julkaistu:

Aihe:

Geokätköily on nykypäivän aarteenetsintää, jonka aloittaminen ei maksa kuin vaivaa ja asianmukaiset ulkoiluvarusteet. Kätkön voi löytää paitsi maastosta myös keskikaupungilta.

–Kätköjen alkuperäinen pointti on ollut esitellä jotain maastoa tai kohdetta, ja hyviin kätköihin liittyykin usein tarina, kertoo kortesjärveläinen Antti Asuinmaa, joka tutustui harrastukseen vuonna 2012 ja veti Härmänmaan 4H:n Geokätköily tunnetuksi -hanketta 2013–14. Hän on paitsi etsinyt kätköjä myös piilottanut niitä itse.

Viime vuosina ovat Asuinmaan mukaan yleistyneet trailit eli kätkösarjat, joissa purkkeja kätketään tiheään, vähintään kymmenesosamailin etäisyydelle toisistaan.

–Tällä periaatteella on toteutettu luontopolkujakin. Kätköilijät tykkäävät laskea löytämiään kätköjä, ja traileilla niitä kertyy nopeasti.

Geokätköilijät saattavat kokoontua miitteihin eli tapaamisiin keskustelemaan harrastuksestaan ja vaihtamaan kuulumisia. Heinäkuun alussa Kälviän kotiseutumuseolla miitin järjestänyt Jukka Mansikkamäki totesi, että museo oli osoittautunut hyväksi tapaamispaikaksi, jossa rupattelun yhteydessä voi tutustua vaihtuvaan näyttelyyn, kuten miittipäivänä kotiseutuneuvos Uuno Huhtalan Kälviältä ottamiin valokuviin.

–Itse innostuin kotiseututyöstä kätköilyn kautta, Mansikkamäki kertoi.

Harrastuksesta laajemmin Järviseudun Sanomien numerossa 30.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.