Tikashuoneeseen kesällä paanukatto ja punamultaa

Mauri Jokela, Ossi Kottari ja Laine Hautala.

Julkaistu:

Aihe:

Viime syksynä Kortesjärvi-Seura siirsi ja kokosi uudelleen kirkon entisen tikashuoneen kaupungin omistamalle Jääkärintien puistotontille kirkkoa vastapäätä. Tänä kesänä siihen rakennetaan paanukatto, ja rakennus on tarkoitus vielä maalata punamullalla ja sen kivijalka tiivistää.

Tikas- eli tikkahuoneella tarkoitetaan rakennusta, jossa säilytettiin tikapuita ja muuta sammutuskalustoa, kuten palokeksejä, sammakkopumppuja ja ämpäreitä. 1835 talvihautojen osista rakennettu rakennus on ilmeisesti ainakin Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien ainoa säilynyt tikashuone, joka on valtakunnallisestikin erittäin harvinainen.

Kirkkoneuvosto luovutti rakennuksen Kortesjärvi-Seuralle 2010. Vuonna 2015 kaupunginhallitus myönsi niin sanotusta Kortesjärven ylijäämärahastosta 9 000 euroa sen siirtoon ja kunnostukseen. Työ on tehty talkoina.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta rakennuksesta on tarkoitus tehdä Markin museon liitännäinen, johon tulee alkuperäisen kaltaisia sammutusvälineitä. Kortesjärvi-Seura myös toivoo kaupungin siirtävän sen viereen yhden Lepolantien aitoista, josta on suunniteltu kesäkahvilaa.

Lue lisää rakennuksen historiasta Järviseudun Sanomien numerosta 28.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.