Lukijan mielipideartikkeli:

Selvennys 6.3. valtuuston kokouksessa käyttämääni puheenvuoroon

Luottamuspaikkajakoneuvottelut ovat käynnissä parhaillaan. Evijärvellä on myös päästy alkuun, ja neuvotteluissa on nyt noussut esille yllättäen tarkastuslautakunnan luottamushenkilöpaikat. Tarkemmin sanottuna tikun nokkaan on nostettu allekirjoittaneen kommentti valtuuston kokouksessa 6.3.

Kyseisessä kokouksessa eräs valtuutettu tiedusteli hallintosäännön käsittelyn yhteydessä tarkastuslautakunnan kokoonpanosta ja mikä taho nimeää kyseessä olevan toimielimen. Tarkastuslautakunta on määrätty kuntalaissa, pykälässä 121. Kyseisen pykälän mukaan lautakunnan asettaa valtuusto, ja lautakunnan puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

Tarkastuslautakuntaan sovelletaan lautakuntia koskevia säännöksiä, ellei muuta sovita. Tämä tarkoittaa sitä, että tarkastuslautakunnankin paikkajako toteutetaan valtuustossa ryhmien suhteellisen edustuksen perusteella. Evijärvellä tästä on poikettu siten, että toimielimeen on haluttu edustus useammasta ryhmästä.

Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajuus on ollut kuluneella kaudella SDP:llä, jolle edustus toimielimeen on tullut kokoomuksen ja SDP:n on neuvottelujen tuloksena. Lisäksi lautakunnassa on ollut perussuomalaisten edustaja. Suoran suhteellisuuden mukaan keskustan ja kristillisdemokraattien ryhmittymälle olisi tullut tarkastuslautakunnan viidestä paikasta neljä, ja perussuomalaisille tai kokoomukselle tai SDP:lle yksi paikka arvonnan perusteella.

Mainos

Alussa mainitsemaani valtuustossa käyttämääni puheenvuoroa on tulkittu väärin. Tässä on asiaa koskeva puheenvuoroni sanatarkasti: “…ja en tiedä mistä tarkastuslautakunnan jäsenmäärä tulee ihan tarkkaan, mutta käsitykseni mukaan se on edelleenkin viisi. Ja olen ymmärtänyt, että se perustuu valtuustossa olevien puolueiden edustukseen, eli siellä on joka puolueesta edustus.” Tätä lausetta on nyt haluttu tulkita rivien välistä laajentavasti.

Haluan kuitenkin uskoa, että tämä tulkinta on tahaton väärinkäsitys. Kommenttini olisi voinut olla terävämpi, mutta koska esitin sen spontaanisti vailla valmistautumista, en hionut joka sanaa loppuun saakka. Ydinajatus oli kuitenkin se, että valinnat perustuvat ryhmien suhteelliseen edustukseen ja Keskusta on antanut muille puolueille enemmän paikkoja kuin vaalituloksen perusteella olisi kuulunut. Pahoittelen, jos asia on ymmärretty väärin. Luotan siihen, että puolueiden väliset neuvottelut saadaan käytyä asianmukaisesti yhteishengessä. Tämä on ainakin keskustan lähtökohta tulevan valtuustokauden yhteistyölle.

Terhi Kultalahti
Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Evijärvi

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.