Leppäniemi tekniseksi johtajaksi

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vimpeliläinen rakennusinsinööri Markku Leppäniemi nousee varasijalta Vimpelin tekniseksi johtajaksi. Hän aloittaa virassaan 17.10.

Teknisen johtajan virkaan valittu tamperelainen Raimo Pirhonen ilmoitti maanantaina Vimpelin kunnalle, ettei hän ota tehtävää vastaan. Pirhonen valittiin äskettäin Virtain kaupungin tekniseksi johtajaksi.

Vimpelin teknisen johtajan virkaa haki määräaikaan kahdeksan henkilöä. Virkaa valmistellut työryhmä kutsui viisi hakijaa haastatteluun. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana ja siinä on kuuden kuukauden koeaika.

Kunnanhallitus katsoi jo kesäkuussa, että teknisen toimen tehtävien siirto takaisin Vimpelin kunnan omaksi toiminnaksi ensi vuoden alusta lähtien edellyttää teknisen johtajan palkkaamista jo kuluvan vuoden aikana, jotta palvelurakenne ja tehtävien organisointi ovat valmiita ensi vuoden alussa. Teknisen johtajan tehtäviin kuuluvat muiden muassa teknisen osaston osastopäällikkönä toimiminen, tila-, kiinteistö-, ruokahuolto- ja siivouspalveluiden sekä kunnallisteknisten palveluiden kehittäminen, oman toimialan talouden ja toiminnan suunnittelu ja esittely tekniselle lautakunnalle ja kunnanhallitukselle. Tekninen johtaja vastaa myös kunnan rakennusvalvonnasta ja toimii kunnan rakennustarkastajana sekä kunnan johtoryhmänjäsenenä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.