Vimpeli halajaa yhteistyön jatkumista

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vimpelin kunnanvaltuusto päätti tiistai-illan kokouksessaan, että kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään ensi vuoden alusta lähtien yhteistoiminnassa Alajärven kaupungin kanssa. Kunta kävi neuvotteluja myös Kuntayhtymä Kaksineuvoisen kanssa mahdollisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen siirrosta.

Valtuusto teki aiemmin maaliskuussa pidetyssä valtuustoseminaarissa periaatepäätöksen kustannusvertailuun ja palvelurakenteeseen liittyvien neuvottelujen jatkamisesta Alajärven kaupungin kanssa. Kunnanhallitus esitti valtuustolle muiden muassa perusturvalautakunnan alustavasti kuntien kesken sovittua paikkajakoa suhteessa 5-2, jolloin Alajärvellä olisi viisi jäsentä lautakunnassa ja Vimpelillä kaksi. Haloo Vimpelin Seppo Tuomisalo esitti Vasemmistoliiton Matti Lehdon kannattamana lisäyksiä hallituksen tekemään esitykseen. Tuomisalo esitti, että uusi lautakuntarakenne on 4-3: Alajärvellä on lautakunnassa neljä ja Vimpelillä kolme paikkaa. Tuomisalo esitti myös lisäyksen, jonka mukaan lautakuntasopimus on voimassa toistaiseksi ja että sopimuksen irtisanomisaika on yksi vuosi. Valtuusto hyväksyi Tuomisalon tekemät lisäysesitykset yksimielisesti.

Kuluvan vuoden toisessa kokouksessaan kunnanvaltuusto päätti myös, että Vimpelin sivistys- ja vapaa-aikatoimen palvelut järjestetään ensi vuoden alusta lähtien ostopalveluna Alajärven kaupungilta. Sopimus ei koske liikuntapaikkojen hoitoa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.