Kan-kodista ensiaskeleet raitistumiseen

Julkaistu:

Aihe:

Päihderiippuvaisten Kortesjärven Kan-koti avasi jälleen ovensa huhtikuussa 2014 3,5 vuoden tauon jälkeen. Sulku johtui kuntien heikosta taloustilanteesta, minkä takia asiakkaille ei pystytty myöntämään kuntouttamisen kustantavia maksusitoumuksia. Tällä hetkellä kaikki seitsemän asiakkaille tarkoitettua ympärivuotista asuntoa ovat kuitenkin asuttuja.

Kan-kodissa lähdetään siitä, että riippuvainen haluaa itse hakeutua hoitoon ja on valmis sitoutumaan siihen. Kuntoutus voi kestää kuukaudesta vuoteen tai kahteenkin. Vastaava ohjaaja Pirjo Ojamäki kuitenkin kertoo, että päihderiippuvaisen ihmisen kuntouttaminen pisteeseen, jossa hän kykenee itsenäiseen asumiseen ja päihteettömyyteen, vaatii pitkäjänteistä työtä, mihin kuukauden kokeiluajanjakso ei riitä.

Lue Kan-kodin vastaavan ohjaaja Pirjo Ojamäen, työntekijä Jesse Keskisen ja asiakas Joni Jalosen ajatuksia kuntoutuksesta keskiviikon paperilehdestä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.