Päiväkoti starttasi Kyrönniemen leirikeskuksessa

Julkaistu:

Aihe:

Ullanlinnan päiväkodin toiminta siirtyi 3. elokuuta alkaen väliaikaisiin tiloihin Kyrönniemen leirikeskukseen. Päiväkoti suljettiin 29. kesäkuuta neljän kuukauden ajaksi vanhan osan saneerauksen ja kahden uuden osaston rakentamisen vuoksi.

Päiväkodin johtaja Mikko Autio on tyytyväinen Kyrönniemen tiloihin, ja vaikka sopeutuminen on vaatinut joustoa lapsilta, vanhemmilta ja henkilökunnalta, Autio kertoo tilojen olevan viihtyisät ja toimivat ja tarjoavan mahdollisuuden tehdä asioita, jotka eivät olisi Ullanlinnassa onnistuneetkaan.

–Kaikki on sujunut hienosti. Lapset kyllä viihtyvät, ovat rauhallisia ja tykkäävät leikkiä missä tahansa, sillä aikuiset ovat tutut ja turvalliset. Toimimme sillä periaatteella, että lapsilla on normaali arki, eikä heidän tarvitse huolehtia remontista.

Lue Aution ja lasten tarkempia kommentteja keskiviikon paperilehdestä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.