Mestaripelimannin viulu soi tunnelmaa

Vimpeliläinen Aimo Mässbacka kirjautti nimensä puolisentoista viikkoa sitten paikalliseen musiikkihistoriaan. Pro Kaustinen myönsi Hallapurolta syntyisin olevalle ja siellä asuvalle Mässbackalle mestaripelimannin arvonimen.

Viulupelimanni tekee seuraa viidelle vimpeliläiselle tai vimpeliläislähtöiselle mestaripelimannille. Eeli Kivinen sai mestarikansanlaulajan arvonimen vuonna 1979. Erkki Metsäpelto nimettiin mestaripelimanniksi vuotta myöhemmin. Aukusti Viitaniemen vuoro oli vuonna 1991. Eeli Kivisen pojat Aulis ja Pentti saivat omat arvonimensä vuosina 2000 ja 2002. Arvo Viitaniemestä leivottiin mestaripelimanni puolestaan vuonna 2004. Mässbacka sai arvonimensä Kaustisella järjestetyssä tilaisuudessa, jota kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisoineen. Arvonimeä on juhlistettu perhepiirissä.
Mestaripelimannin arvonimeä Mässbacka pitää arvostuksen osoituksena paitsi omalle, pitkään jatkuneelle pelimanninuralleen niin myös vanhalle pelimannimusiikille. Viulunsoiton kokeilemisen hän aloitti 11–12 vuoden iässä.
– Sain joitakin kappaleita irti. Lapsuudenkodissani oli viulu, jota enoni soitti. Hän ei esiintynyt missään, Windalan Pelimannien jäsen muistelee.

Korvasta korvaan

Kuten pelimannille kuuluukin, Aimo ei soittaessaan nuotteja tuijottele. Hän kertoo lukevansa nuotteja, mutta käyttää niitä vähemmän. Soittajan oma kuvaus kuuluu, että hänen nuottien lukemisensa on samanlaista kuin lapsilla tekstin tavaaminen.
– Kaikki pelimannikappaleet on opeteltu korvakuulolta, korvasta korvaan. Joskus on vakoiltu toisten soittajien sormia, jos korva ei ole sanonut, miten kappale menee, mies myhäilee.
Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla ensi kerran vuonna 1973 käynyt vimpeliläinen muistelee alkuaikojen yhteissoittoja. Kaikki pelimannit opettelivat kaksi tai kolme kappaletta, jotka soitettiin yhdessä.
– Pelimanni sopeutuu tilanteisiin. Hän kuuntelee soittaessaan: korvasta sisään, sormista ulos.
Tänäkin vuonna useammalla keikalla Kaustisella soittanut Aimo pitää festivaalitunnelmasta. Pelimannien tapaaminen ja vapaa ilmapiiri viehättävät.
– Tämänvuotisilla festivaaleilla oli torstaina monta esiintymistä. Perjantaina oli yksi sovittu esiintyminen ja sitten tuli puskasoitto: pelimannit pyysivät näytille. Soitto venähti kahdeksi tunniksi ja iltakymmenen jälkeen oltiin kotona.
Meno oli samansuuntaista myös Vimpelin markkinalauantaina. Varamiehinen Windalan Pelimannit ihastutti yleisöä pitkään. Pari taukoakin pidettiin. Aukusti Viitaniemi oli keikkailemassa toisaalla. Aukusti on Aimon mukaan kysytty ja taitava tämmääjä eli harmonin soittaja.

Polkka on poikaa

Hallapuron suunnalla ei takavuosina ollut soittoharrastus mikään epätavallinen asia. Aimo muistelee, miten nuorukaiset soittelivat vaihtelevissa kokoonpanoissa. Esiintymisiä oli esimerkiksi iltamissa.
– Jos esiinnyttiin, harjoiteltiin kerran tai kaksi.
Vakituisemmin Aimo Mässbacka ryhtyi soittamaan pelimannimusiikkia yhtyeessä 41 vuotta sitten. Niilo Elgland soitti Aimon tapaan viulua. Ahti Elglandin instrumentti oli puolestaan viisirivinen haitari.
– Niilo oli hääpelimanni, joka on soittanut monet parit yhteen, Mässbacka tietää.
Tuore mestaripelimanni taitaa monenlaisen pelimannipoljennon. Erityisen mieluisia soitettavia ovat reippaammat kappaleet, esimerkiksi polkat.
– Niissä on menoa ja meininkiä.
Viulun lisäksi säveliä syntyy mandoliinilla. Tuorein vimpeliläinen mestaripelimanni tietää, että kotipitäjässäkin on pelimannimusiikin kotiharrastajia ja kuuntelijoita. Kynnys julkisempaan soittoon saattaa olla korkealla.
– Maakunnan tasolla pelimanniyhtyeitä on todella paljon. Pelimannimusiikki ei ole yksilölaji, se on pitkäjänteistä työtä, joka koostuu monista reissuista ja yhteyksistä.

Jaa juttu: