Kalastusmuseossa vanhaa ja uutta

Lappajärven kalastusaittamuseo on auki toista kesäänsä. Vuosi sitten keväällä luotu näyttely kuvaa valokuvin, tekstein ja vanhoin kalastusvälinein meteoriittijärven historiaa.
–Ihmiset harrastavat paljon kalastusta Suomessa. Lappajärvi on tunnettu kalajärvi, mutta ammattikalastajia täällä on enää yksi tai kaksi, kokoelmaa esittelevä ja esineet itse hankkinut Urpo Purola kertoo.

Kokoelma sisältää muun muassa vanhoja mertoja, lanoja, rysiä, nuottia, verkkoja, siimoja ja rapukasseja. Ne on rakennettu suurimmaksi osaksi puuvillanaruista ja pajusta. Mukana on myös ensimmäisiä pilkkejä selkä Vanhatuvan veneveistämöllä perinteisen lappajärveläismallin mukaan valmistettu soutuvene.
–Näistä esineistä näkee, miten on vähitellen päädytty tähän päivään. Tekijälle ne merkitsevät kotiseutumenneisyyden kartoitusta. Monelle kävijälle ne saattavat olla enemmän nostalgiaa kuin tiedon hakua, Purola kertoo.
Esineet ovat säilyneet hyvin, ja esimerkiksi 1930-luvun puuvillanarut ja 50-luvun pajurungot ovat yhä käyttökelpoisen näköisiä.
–Nämä esineet on tehty huolella, sillä leivän tuominen pöytään oli monessa perheessä niistä kiinni. Hyväkuntoiset kalastusvälineet olivat usein fiksun isännän ja hyvän talon merkki, Purola kertoo.
–Meillä oli 2005 kalastus- ja uittoperinnenäyttely, ja suurin osa esineistä on sitä perua. Esineet ovat suurimmaksi osaksi yksityishenkilöiden lainaamia tai lahjoittamia, hän jatkaa.
Aittamuseon seiniä koristavat lisäksi kalastusaiheiset valokuvat. Tunnetun akateemikon ja presidentti Kekkosen lähipiiriin kuuluneen opetusministeri Kustaa Vilkunan mustavalkoiset nuottauskuvat ovat 30-luvulta, jolloin hän teki retken Lappajärvelle Etelä-Pohjanmaan osakunnan kanssa. Kalastuksesta kiinnostunut Vilkuna on kirjoittanut myös kirjan lohenpyynnistä Pohjanmaalla.
Tunnetun ja palkitun luontokuvaaja Benjam Pöntisen kankaalle tehdyt valokuvat ovat uudempia ja kuvaavat nykyaikaista kalastustoimintaa sekä itse kalakantaa Lappajärvellä. Pöntinen on julkaissut muun muassa Lappajärvi-aiheisen valokuvakirjan Tähdenlennon järvi.
–Kunta osallistui kirjan tekoon, ja sen kontaktin myötä Pöntinen lupautui myös osallistumaan meidän näyttelymme tekemiseen. Mukana on kalastuskuvia eri vuoden- ja vuorokaudenajoilta. Oli onni saada hänet mukaan, Purola kertoo.
Museo on osa Lappajärven museota, ja sitä ylläpitävät Lappajärven kotiseutumuseosäätiö ry sekä Lappajärven kunta. Ensi kesänä on tarkoitus järjestää uittoon erikoistunut näyttely.

Jaa juttu: