Kesällä kuvataan kyläelokuvia!

Alajärven Luoma-aholla pidettiin viime syksynä ensimmäinen valtakunnallinen kyläelokuvafestivaali. Elokuvaohjaaja Markku Pölösen suojelema tapahtuma saa jatkoa lokakuussa ja alustajaksi on lupautunut Suomen Elokuvasäätiön tuotanto- ja kehitysjohtaja Pekka Rossi. Festivaali-iltana palkitaan jälleen Vuoden kyläelokuva.

Viime syksyn festivaaliin saatiin 26 kilpailutyötä eri puolilta Suomea.
– Toivottavasti kamerat käyvät ahkerasti kesän aikana, niin syyskuun puoliväliin mennessä kertyy monipuolinen tarjonta lyhytelokuvia, sanoo Pekka Pohjoispää Elokuvakaupunki-hankkeesta.

Hanke on yksi tapahtuman järjestäjistä yhteistyössä Luoma-ahon kyläyhdistyksen, Aisaparin ja Alajärven kaupungin kulttuuritoimen kanssa.

Lyhytelokuvan teemana on elämä kylässä ja sen sisältö voi olla fiktiota, dokumentti tai miksei vaikkapa animaatio tai musiikkivideo. Aiheen käsittely on vapaa ja kilpailu on avoin kaikille. Ainoa ohjeistus on 15 minuutin maksimipituus. Tarkemmat kilpailuohjeet löytyvät tapahtuman kotisivulta kylaelokuva.fi, jossa on kerrontaa myös viime vuoden festivaalista ja muusta festivaalipäivän ohjelmasta.

Paras elokuva palkitaan Vuoden kyläelokuva -palkinnolla ja lisäksi jaetaan muita tunnustuksia. Teosten ei tarvitse olla ammattimaisesti kuvattuja, vaan kisaan voi osallistua vaikka tavallisella kotikonstein tuotetulla videolla: idea ratkaisee!

Kylät radiossa

Radio Suomi kiertää kesälauantaisin tapaamassa ihmisiä kotikonnuillaan. Kylillä-sarjan toimittaja Päivi Leino vieraili myöskin Luoma-aholla, ja teemaohjelma kuullaan 12. heinäkuuta kello 12.15. Kyläelokuvafestivaalin lisäksi aiheina ovat muun muassa kylän vahva alumiiniosaaminen ja kuvataiteilija Elina Försti. Ohjelma tulee uusintana sunnuntaiaamuna ja lisäksi se on kuultavissa Yle Areenassa.

Kylillä-ohjelmat kuullaan aina kesälauantaisin samaan aikaan, ja teemoittelusta löytyy paljon yhteistä kyläelokuvienkin aiheeksi: rantaa, rajaseutua, peltomaisemaa, vaaroja, jokivartta, kaupungin kylkeä. Moninaisia ovat maamme kylämaisemat samoin kuin elämänkirjo maiseman keskellä: synnytään ja kuollaan, kasvatetaan lapsia ja yhteishenkeä, pidetään huolta itsestä ja muista. Leipätöitä tehdään, vedetään henkeä ja innostutaan. Ammattien kirjo on laaja ja uusia innovaatioita syntyy joka puolella. Vapaa-ajalla tehdään herkkuja, talkoillaan ja nautitaan rauhasta ja touhusta. Jokainen kylä on omanlaisensa – ja myös oman lyhytelokuvan arvoinen.

Jaa juttu: