Alajärvi

  1. Yhteistyöllä yrittäjyyttä

    Finnvera Oyj:n Pohjanmaan alue ja Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy (JPYP) kehittävät yhteistyötään edelleen uusien yritysten saamiseksi alueelle. Niiden tavoitteena on tukea pienyrittäjien, erityisesti alkavien yrittäjien, liikeideoiden…

  2. Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen esitteli eilen valtuustolle vuoden toista tulosraporttia eli välitilinpäätöstä talousjohtajan puolesta. Valtuutetuilla oli aihetta tyytyväisyyteen. Perusturvan osalta ollaan hyvässä tilanteessa;…

  3. Alajärvi-seuran ylläpitämän Tuluutin museon toimintaa on viime vuosina rajoittanut lattiasieni, joka pesiytyi väärin asennettuihin lattiahirsiin. Nyt museolla on käynnistymässä lattiaremontti Museoviraston lahjoituksen turvin. Alajärvi-seuran…

  4. Hätälä Oy etsii kalastajia, jotka myisivät sille Lappajärvestä nostettua kalaa.–Etsimme lisää vakituisia yhteistyökumppaneita, koska tarvitsemme entistä enemmän järvikalaa, toteaa Markku Manninen.Hän vastaa…

  5. Järvi-Pohjanmaan Asumisoikeusyhdistyksen hanke edistyy. Keväällä yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Mauri Jokiaho otti yhteyttä rakennuttajayhtiö Lakeaan, joka päätti lähteä mukaan hankkeeseen. Tarkoituksena on rakentaa viisikerroksinen…

  6. Perussuomalaisten, kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien valtuustoryhmät sekä kuusi keskustan valtuutettua tekivät eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen uuden asumispalveluyksikön rakentamisesta kehitysvammaisille. He vaativat,…

  7. Järviseudun jätelautakunta on jätehuoltoviranomainen, jonka yhtenä tehtävänä on valvoa jätteenkuljetukseen liittymistä. Jätteenkuljetussopimuksista on olemassa rekisteri, johon kuljetusyrittäjät ilmoittavat tehdyt…

  8. Järviseudun alueella työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut prosentilla vuoden takaiseen. Tämän vuoden kesäkuussa työttömiä työnhakijoita Järviseudulla oli 933, kun viime vuonna kesäkuussa vastaava…

  9. Alajärvellä Villa Nelimarkassa avattiin eilen tiistaina Elämää vastaanottokeskuksessa -valokuvanäyttely.Irakin kurdi Rasul Kadir Jalil ja jemeniläinen Hani Ahmed Ali Alkhmari valokuvasivat Lappajärven vastaanottokeskuksen elämää viime…

  10. Järviseudulle viisi kaatolupaa karhuille

    Järviseudulla Lappajärven ja Vimpelin alueelle myönnettiin poikkeuskaatolupia karhuille tälle syksylle yhteensä kaksi. Alajärvelle, jonka kanssa samaan alueeseen kuuluvat myös Soini, Alavus, Kuortane ja Ähtäri myönnettiin kolme…